- Oikeusturvavakuutuksen vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskevan vakuutusehdon tulkinta Vakuutuslautakunnassa

Korkeat oikeudenkäyntikustannukset ovat usein este oikeudenkäyntiin ryhtymiselle. Access to justice periaatteen mukaisesti prosessioikeudellisen järjestelmän tarkoitus on, että oikeussuoja toteutuu myös käytännössä[1]. Oikeudenkäyntikulujen raskaus ei saisi kohtuuttomasti estää oikeuksien toteuttamista. Suomessa käytössä olevaa maksuttoman oikeudenkäynnin ja julkisen oikeusavun järjestelmää täydentää vapaaehtoinen ja käyttöalaltaan rajoitettu oikeusturvavakuutus. Suurin merkitys oikeusturvavakuutuksella on sellaisille keskituloisille henkilöille, jotka eivät täytä julkisen oikeusavun saamisen edellytyksiä[2].

Oikeusturvavakuutuksesta korvataan asianajo- ja oikeudenkäyntikustannuksista syntyvää varallisuusvahinkoa. Varallisuusvahingolla tarkoitetaan yleisesti menetystä, joka kohdistuu vakuutetun taloudelliseen asemaan. Oikeusturvavakuutukseen sisältyy useita rajoitusehtoja, joilla korvauspiirin ulkopuolelle on rajattu merkittäviä riitatyyppejä[3]. Lähes kaikkiin Suomessa myytäviin oikeusturvavakuutuksiin sisältyy vakuutusehto, jonka mukaan asiat katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi silloin, kun vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hakemusasioita, jotka perustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen[4].

Tässä kirjoituksessa pyrin selvittämään, miten tätä vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskevaa vakuutusehtoa on tulkittu Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä. Samanperusteisuutta koskevalla vakuutusehdolla on huomattava merkitys vakuutussuhteessa, koska enimmäiskorvausmäärä, joka yksityishenkilöiden oikeusturvavakuutuksissa on tavallisesti 8500–20000 euroa, maksetaan kustakin erillisestä vakuutustapahtumasta. Ottaen huomioon samanperusteisuutta koskevan vakuutusehdon luonteen vakuutusturvan rajoituksena ja oikeusturvavakuutuksen yleisyyden Suomessa, käsiteltävän vakuutusehtokohdan tulkinnan analysointia voi pitää perusteltuna. Yksittäisen vakuutusehdon tulkintaa koskeva tutkimus on toistaiseksi ollut melko vähäistä suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa.

Kirjoituksen alussa käyn läpi lyhyesti vakuutusehtojen sääntelylähteitä ja tulkinnassa huomioitavia seikkoja. Toisessa kappaleessa käsittelen lautakuntaratkaisuja ja viimeisessä varsinaisessa kappaleessa tapausta, jossa Vakuutuslautakunta oli katsonut samanperusteisuutta koskevan vakuutusehdon johtavan kohtuuttomuuteen. Virallislähteiden lisäksi aineistona on käytetty oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä, vakuutusehtoja sekä Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksia. Lautakuntien ratkaisukäytännön on katsottu rinnastuvan oikeuslähteenä lähinnä oikeuskirjallisuuteen[5]. Ratkaisumassalla on kuitenkin merkitystä siitä käytännöllisestä syystä, että vakuutusehtojen tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöä ei ole kovinkaan paljon. Helsingin käräjäoikeudessa on viime vuosina tullut vireille 10–30 vakuutusta tai vakuutuskorvausta koskevaa asiaa vuosittain, muissa suurissa käräjäoikeuksissa muutamia vuodessa[6]. Vakuutuslautakunta julkaisee ratkaisusuosituksia Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn internetsivuilla, joilta tässä artikkelissa mainitut uudemmat ratkaisusuositukset ovat löydettävissä. Olen itse toiminut Vakuutuslautakunnan esittelijänä 1.7.2012 alkaen[7].

 

1. Oikeusturvavakuutuksen ehtojen sääntelylähteistä ja tulkinnasta

1.1 Sääntelylähteet

Vakuutussopimusten osalta sopimuskäytännöllä on lakiin nähden korostunut asema, koska vakuutussopimuslaki (543/1994) ei sisällä moniakaan itse sopimusehtojen sisältöön vaikuttavia tai tulkintaa ohjaavia säännöksiä.

Vakuutussopimuslaki säätelee vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajien sekä vakuutettujen välisiä oikeussuhteita. Tarkastelemani lautakuntakäytäntö koskee vakuutussopimuslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuja vakuutussopimuksia eli sopimuksia, joissa vakuutusyhtiön sopimuskumppani on kuluttaja tai kuluttajiin rinnastettava elinkeinonharjoittaja. Näissä sopimuksissa vakuutussopimuslain sääntely on pakottavaa. Vakuutussopimuslain pakottava sääntely koskee lähinnä vakuutuksen syntymistä ja päättymistä sekä eräitä vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan sekä kolmansien oikeuksia ja velvollisuuksia toisiaan kohtaan koskevia säännöksiä. Vakuutuksenottajan toimintaan liittyvillä, kuten vahingon törkeän tuottamuksellista aiheuttamista koskevilla säännöksillä on kuitenkin merkitystä myös vakuutusehtojen muotoilun kannalta[8].

Vakuutusehtojen sääntelyä on toteutettu vakuutusalan itsesääntelynä julkaisemalla oikeusturvavakuutuksen malliehtoja. Malliehtojen laatimisen taustana olivat vakuutusehtojen tulkinnassa havaitut epäkohdat, kasvanut korvausmeno sekä ne epäkohdat, joita 1.12.1993 voimaantulleen riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyn pelättiin aiheuttavan vakuutukselle. Oikeusturvavakuutuksen katsottiin lisäävän turhia oikeudenkäyntejä, koska vakuutetulle jäävän riskin oikeudenkäynnistä koituvista kustannuksista katsottiin pienentyneen.[9] Finanssialan keskusliiton (nykyisin Finanssiala ry) uusimmat malliehdot olivat käytössä vuodesta 1995 saakka ja niitä uusittiin vuosina 2001 ja 2006[10]. Kilpailulainsäädännön tiukentumisen vuoksi malliehtoja ei enää laadita, minkä myötä eri vakuutusyhtiöiden oikeusturvavakuutusehdoissa on jonkin verran aikaisempaa enemmän eroavaisuuksia. Vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskeva vakuutusehto on mainittu myös Finanssialan malliehdoissa[11].

1.2 Vakuutusehdon tulkinnasta

Vakuutussopimus on varallisuusoikeudellinen sopimus ja sellaisena sen tulkinnassa käytetään lähtökohtaisesti yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. Tulkintaan vaikuttaa olennaisesti vakuutussopimuksen vakiosopimusluonne. Vakiosopimuksella tarkoitetaan sopimusta, joka laaditaan useiden sopimuskumppanien kanssa samoilla ehdoilla. Kyse ei yleensä ole aidosta osapuolten tahtojen yhdistymisestä vaan yksipuolisesti laaditusta sopimuksesta, jonka sisältö kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti vain vakuutusyhtiön tiedossa. Pääsääntönä sopimusten tulkinnassa on ehdon sanamuoto. Ongelmana ehtojen tulkinnassa on kuitenkin yleisemmin se, että sama sana on mahdollista ymmärtää usealla tavalla. Epäselvyyssäännön mukaan ehtojen mahdollinen tulkinnanvaraisuus ja epäselvyys sekä niistä aiheutuva vahinko jää ehtojen laatijan vahingoksi. Epäselvyyssääntöä on kuitenkin pidetty siinä mielessä viimesijaisena, että ensin sopimusehtojen sisältöä selvitetään tavallisilla tulkintamenetelmillä ja vasta näiden kariuduttua riski tulkinnanvaraisuudesta asetetaan ehtojen laatijalle[12]. Vakuutusten rajoitusehtojen osalta on käytetty termiä “suppea tulkinta”.[13] Vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskeva vakuutusehto on usein mainittu vakuutustapahtuman määritelmän yhteydessä. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä on katsottu, että vakuutuksenantajan vastuuta rajaavien, mutta ei rajoitusehdoiksi nimettyjen säännösten sitovuutta tulee kuitenkin tulkita samoilla perusteilla kuin rajoitusehdoiksi otsikoitujen ehtojen kohdalla.

Epäselvyyssääntö ilmentää eräänlaista rankaisunomaista seuraamusta siitä seikasta, että ehdot laatinut osapuoli olisi voinut kirjoittaa tulkittavan sopimuskohdan selkeämpään muotoon. Kun hän ei ole näin menetellyt, hänen tulee alistua kannaltaan epäedullisempaan tulkintaan. Epäselvyyssääntöä kuvaa kuluttajansuojalain (1259/1994) 4 luvun 3 §, jossa todetaan, että, jos laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on laadittu etukäteen ilman, että kuluttaja on voinut vaikuttaa sen sisältöön, ja ehdon merkityksestä syntyy epätietoisuutta, ehtoa on tulkittava kuluttajan hyväksi. Epäselvyyssäännöllä on siis yhteys osapuolten etukäteisiin toimintamahdollisuuksiin[14].

Epäselvyyssäännön soveltamisen on katsottu edellyttävän ehdot laatineen osapuolen vastapuolen vilpitöntä mieltä, ja opin edellytyksenä on, että sopimuspuoli on perustellusti luottanut tulkintakäsitykseensä[15]. Epäselvyyssäännön mukaisen tulkinnan on katsottu olevan omiaan voimistamaan ehtojen laatijan sopimuskumppanin tulkintojen painoarvoa. Tästä on käytetty esimerkkinä tapausta KKO 1993:137, jossa vakuutusyhtiön vastuun todettiin määräytyvän sen sopimussisällön perusteella, johon vakuutuksenottajan katsottiin perustellusti päätyneen tulkinnanvaraisen sopimusaineiston perusteella.[16] Epäselvyys voi olla hyvin subjektiivista, ja liiallisuuksiin vietynä subjektiiviseen arvioon perustuva epäselvyys voi estää vakuutusehtojen mielekkään muotoilun. Korkein oikeus korostikin oikeusturvavakuutusta koskevassa ratkaisussa KKO 2000:67 epäselvyyssäännön sijasta vakuutusehtojen objektiivista tulkintaa.

 

2. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöä

Tässä luvussa käydään läpi Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksia, joissa on tulkittu vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskevaa ehtoa. Mukana on myös yksi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa niin sanottuna toimistoratkaisuna annettu ratkaisusuositus[17]. Olen lajitellut ratkaisut alaotsikoiden alla sen mukaan, mitä samanperusteisuuden osa-aluetta, tapahtumaa, olosuhdetta, oikeustoimea tai oikeudenloukkausta Vakuutuslautakunta sovelsi kussakin tapauksessa.

2.1 Riitojen perustuminen samaan oikeustoimeen

Kun molemmissa riidoissa normipohjana on sama oikeustoimi, esimerkiksi sopimus, katsotaan riitojen usein muodostavan yhden vakuutustapahtuman, vaikka riidat perustuisivatkin sopimusaikana tapahtuneisiin eri tapahtumiin.

Ratkaisussa VKL 611/12 oli muun ohessa ollut kysymys vakuutuksenottajan sopimuskumppaniltaan vaatimasta sopimussakosta ja toisaalta sopimuskumppanin kattolevyjen lisätoimitusta koskeneesta vaatimuksesta vakuutuksenottajaa kohtaan. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt alkuperäiseen kanteeseen ja vastapuolen vastakanteeseen vastaamiseen vain yhden oikeusturvaedun. Vakuutuslautakunta katsoi, että sekä kattolevyjen lisätoimitusta koskeneen riidan että alkuperäisen sopimussakkoa koskeneen riidan perusteena oli sama tavarantoimituksesta tehty sopimus. Vakuutuslautakunta ei siis tässä tapauksessa antanut merkitystä sille seikalle, että ensimmäisen ja toisen riidan taustalla olivat eri tapahtumat: ensimmäisen riidan taustalla oli kattolevyjen toimituksen viivästys, toisen riidan taustalla lisätoimitus.

2.1.1 Pitkäaikaiset sopimukset poikkeuksena kuluttajavakuutusten osalta

Vakuutuslautakunta on eräissä tapauksissa katsonut ikään kuin sanamuodon mukaista tulkintaa lieventäen, että vaikka vaatimusten taustalla on ollut sama pitkäkestoinen oikeustoimi, kuten vuokrasuhde, ovat riidat kuitenkin perustuneet eri tapahtumiin.

Ratkaisussa VKL 15/06 vakuutetut ja vastaaja olivat olleet vuoroin kantajana ja vastaajana. Vakuutettujen osalta riidan perusteena olivat olleet vuokrasopimuksesta johtuneet vuokrasaatavat. Vastapuolen osalta riidassa oli ollut kyse tämän tekemistä korjaustöistä johtuvista korvauksista, joihin hän oli katsonut olleensa oikeutettu. Vakuutuslautakunta katsoi, ettei vuosikausia voimassa ollutta maanvuokrasopimusta sinänsä tule pitää ehtojen tarkoittamana oikeustoimena, joka on ollut osapuolten riitojen perusteena. Vuokrasopimukseen perustuva vuokrasuhde voi sopimuksen voimassaoloaikana antaa perusteita eri riidoille. Lautakunta katsoi, että riitojen perusteena oli esillä olevassa tapauksessa pidettävä osapuolten vuokrasuhteen perusteella esittämiä vaatimuksia. Vakuutettujen vaatimukset ovat molemmissa oikeudenkäynneissä koskeneet sopimuksen purkua ja vastapuolen velvoittamista suorittamaan laiminlyömänsä vuokrat. Vastapuolen vaatimukset, joihin vakuutetut vuokranantajina ovat joutuneet vastaamaan, ovat koskeneet vastapuolen korjaustöistä vaatimia korvauksia, joihin hän vuokralaisena on katsonut olleensa oikeutettu. Tämän vuoksi Vakuutuslautakunta katsoi, että vaikka jälkimmäisiä kanteita on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä, oli kyseessä kuitenkin kaksi vakuutustapahtumaa, joista kummastakin on annettu oma tuomiolauselmansa, ja kumpaankin riitaan tuli myöntää oma oikeusturvaetunsa.

2.1.2 Sama oikeustoimi, eri vakuutusyhtiöt

Ratkaisusuosituksessa FINE-002541 (2017) vakuutuksenottajalla oli ollut kaksi kiinteistökauppaan liittyvää riitaa. Vakuutuksenottaja oli riitojen välissä vaihtanut vakuutusyhtiötä. Hänen uusi vakuutusyhtiönsä katsoi, että kysymyksessä on siten molempien erimielisyyksien osalta yksi vakuutustapahtuma, johon vakuutuksenottajan aikaisempi vakuutusyhtiö oli myöntänyt oikeusturvaedun. Vakuutusyhtiön käsityksen mukaan aikaisemman vakuutusyhtiön vuonna 2013 myöntämä oikeusturvaetu koskee sen vakuutusehtojen asettamissa rajoissa myös oikeusturvaedun myöntämisen jälkeen esitettyihin uusiin vaatimuksiin liittyviä asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja.

Vakuutuslautakunta katsoi, ettei sillä seikalla, että asiakaan edellinen vakuutusyhtiö oli korvannut samaan kiinteistönkauppaan perustuvan riita-asian, ollut merkitystä arvioitaessa kolme vuotta myöhemmin uuden vakuutusyhtiön velvollisuutta myöntää riitaan oikeusturvaetu. Uusi vakuutusyhtiö ei siis saanut hyötyä toisen vakuutusyhtiön myöntämästä oikeusturvaedusta.

2.2 Samaan olosuhteeseen perustuvat riidat

Ratkaisussa VKL 237/13 vakuutuksenottajalle oli myönnetty oikeusturvaetu kiinteistökauppaan perustuvaan riita-asiaan. Oikeudenkäynti koski hinnanalennusta kiinteistössä havaitun rakennusvirheen aiheuttaman kosteusvaurion perusteella. Vakuutuksenottaja haki korvausta myös toisesta oikeudenkäynnistä, jossa oli kyse vahingonkorvauksesta, jota on haettu myydyn kiinteistön rakentajalta. Vakuutuksenottaja haki korvausta työn suorittaneelta henkilöltä siitä taloudellisesta vahingosta, joka hänelle oli syntynyt, kun hän oli joutunut suorittamaan kiinteistön ostajalle hinnanalennusta myymästään kiinteistöstä. Vakuutusyhtiö katsoi, että molemmissa riita-asioissa oli kyse kiinteistön kosteusvaurion korjaamisesta aiheutuneista samoista kustannuksista ja korvausvelvollisuudesta.

Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutuksenottajan riita-asiat, joissa toisessa hän on kantajana ja toisessa vastaajana, eivät perustu vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla samaan olosuhteeseen, vaikka riidoissa on kysymys samaa rakennusta koskevista vaatimuksista ja vaikka vaatimukset perustuvat ainakin pääosin samoihin virheellisyyksiin rakennuksessa. Vakuutuslautakunta katsoi, että rakennustyön tilaaminen ja kiinteistönkauppa olivat sekä erillisiä tapahtumia että olosuhteita. Vakuutuslautakunta ei siis päätynyt katsomaan, että kosteusvauriota olisi pidettävä molempien riitojen taustalla olevana olosuhteena. Tämä on linjassa sen tulkinnan kanssa, jossa sopimusaikaisten tapahtumien sijaan merkitystä on annettu osapuolten oikeussuhteita sääntelevälle sopimukselle riitojen perusteena.

Ratkaisusuosituksessa VKL 123/14 vakuutetut hakivat yksityistietoimitusta omistamalleen tilalle. Hakemus koski tilan läpi kulkevan tieoikeuden lakkauttamista. Toimitusinsinööri hylkäsi vakuutettujen hakemuksen, minkä johdosta he valittivat yksityistietoimituksesta maaoikeudelle. Asia tuli vireille käräjäoikeuden maaoikeudessa 8.4.2013. Vakuutetut asensivat puomin tielle, joka sijaitsee vakuutettujen omistamalla tilalla, minkä jälkeen kaupungin tielautakunnan toimituspäätöksessä vakuutettuja kiellettiin pitämästä puomia. Vakuutetut valittivat tästä kaupungin tielautakunnan toimituksesta maaoikeuteen. Asia tuli vireille käräjäoikeuden maaoikeudessa 10.6.2013. Vakuutetut olivat hakeneet riitoihin oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt riitoihin yhden vakuutusmäärän ja katsoi riitojen olevan samanperusteisia. Vakuutuslautakunta katsoi, että molemmat riita-asiat ovat perustuneet siihen, että vakuutetut olivat halunneet rajoittaa tilansa läpi kulkevan tien käyttöä, ja että kyseessä on vakuutusehtojen mukainen sama olosuhde. Vakuutuslautakunta piti näin ollen vakuutusyhtiön korvauspäätöstä asianmukaisena. Tapauksessa ei siis annettu merkitystä sille, että riitojen taustalla oli kaksi erillistä oikeustoimea.

Ratkaisusuosituksessa FINE-005853 (2018) vakuutettu oli irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla opettajan tehtävästään. Vakuutettu haki oikeusturvaetua irtisanomista koskevaan riitaan. Vakuutettu oli pitänyt irtisanomista laittomana muun muassa sillä perusteella, että hän oli opettajista ansioitunein. Vakuutusyhtiö myönsi riitaan oikeusturvaedun.

Sittemmin vakuutettu oli hakenut uutta oikeusturvaetua yhteistoimintamenettelyn rikkomista ja hyvitysvaatimusta koskevaan asiaan. Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jonka mukaan asiaan ei myönnetä erillistä oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan yhteistoimintamenettelyn rikkominen ja yli puoli vuotta tämän jälkeen tapahtunut irtisanominen muodostivat yhden vakuutustapahtuman. Vakuutetun mukaan erillisten oikeusturvaetujen myöntämistä puoltaisi se, että yhteistoimintalain mukaisella hyvityksellä ja työsopimuslain vastaisella työsopimuksen päättämisellä ei ole suoraa yhteyttä. Yhteistoimintamenettelyn rikkominen on mahdollista, vaikka työntekijää ei irtisanottaisikaan laittomasti. Tällöin työntekijä saa ainoastaan yhteistoimintalain mukaisen hyvityksen. Sama pätee myös toisin päin – laittomasti irtisanottu ei ole välttämättä oikeutettu saamaan yhteistoimintalain mukaista hyvitystä. Vakuutettu katsoi lisäksi valituksessaan, että kyseistä vakuutusehtoa on pidettävä sillä tavoin epäselvänä, että sitä ei voi tulkita laajentavasti yhtiön eduksi. Sanamuodon perusteella oli vaikeaa arvioida, millaisten riitojen tapauksessa kyseessä on sama vakuutustapahtuma ja millaisten ei. Erilaisia toisiinsa jollakin tavalla liittyviä riita-asioita on rajaton määrä. Vakuutettu katsoi lisäksi olevan kohtuutonta, että jokainen asia, jolla on pienikin liityntä toiseen asiaan, muodostaisi aina yhden vakuutustapahtuman.

Vakuutuslautakunta totesi, että kyse on vakuutuksen rajoitusehdosta, jota tulee tulkita supistavasti. Vakuutuslautakunta katsoi, että vaikka kysymyksessä ovat sinänsä erityyppiset riidat, ei kumpaakaan riitaa olisi syntynyt, jos vakuutettua ei olisi irtisanottu. Niin ikään yhteistoimintamenettelyssä esitetyt työnantajan rikkomukset ovat olleet luonteeltaan sen kaltaisia, että niiden voidaan katsoa liittyvän loogisesti vakuutetun irtisanomiseen. Yhteistoimintamenettelylain (334/2007) 62 §:stä seuraa myös, että hyvitysvaatimuksen voi esittää vain sellainen työntekijä, jonka työnantaja on irtisanonut, lomauttanut tai osa-aikaistanut toteutettujen yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena. Vakuutuslautakunta katsoi, että kysymyksessä olevat riidat perustuivat siten vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla samaan olosuhteeseen eli vakuutetun irtisanomiseen ja siihen johtaneisiin esitettyihin työnantajan laiminlyönteihin yhteistoimintamenettelyssä. Vakuutuslautakunta käytti ratkaisussa eräänlaista syy-yhteysperustelua. Sinänsä yhteistoimintavelvoitteen rikkomista voidaan pitää perustellusti erillisenä tapahtumana tai olosuhteena ja irtisanomista taas yksipuolisena oikeustoimena ja myös yhteistoimintavelvoitteesta riidattomasti erillisenä tapahtumana. Vakuutuslautakunta kuitenkin päätyi pitämään tapauksia samana vakuutustapahtumana, koska yhteistoimintavelvoitteen rikkomista koskeva juttu ei todennäköisesti olisi aktualisoitunut lainkaan, jos irtisanomista ei olisi tehty.

Kuten edellä olevassa tapauksesta on luettavissa, vakuutusyhtiöt pyrkivät toisinaan katsomaan kaksi samaan tosiasialliseen tapahtumaan kuuluvaa tapausta yhdeksi vakuutustapahtumaksi. Tapauksessa VKL 146/15 vakuutettu oli hakenut oikeusturvaetua osituksen ja perinnönjaon moitekanteeseen ja toisaalta pesänselvittäjän tilityksen moitekanteeseen. Vakuutusyhtiö oli katsonut osituksen ja perinnönjaon moitekanteen ja pesänselvittäjän tilityksen moitekanteen olevan yksi vakuutustapahtuma. Vakuutusyhtiö totesi vastineessaan, että pesänselvittäjän tekemät ratkaisut heijastuvat perinnönjakoon. Nämä ovat siksi loogisesti samaan asiakokonaisuuteen kuuluvia ja siten vakuutusehtojen mukaan yksi vakuutustapahtuma. Vakuutuslautakunta totesi, että perinnönjaon moite perustuu pesänjakajan ositusta ja perinnönjakoa koskevaan päätökseen. Pesänselvittäjän tilityksen moite perustuu sen sijaan pesänselvityksessä tehtyyn laiminlyöntiin. Kanteissa oli Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan kyse eri tapahtumaan ja oikeustoimeen perustuvista asioista, joita tulee vakuutusehtojen mukaan käsitellä eri vakuutustapahtumina. Vakuutuslautakunta ei tässä tapauksessa antanut merkitystä oikeustoimien ja tapahtumien loogiselle yhteydelle, kun tapauksissa oli kuitenkin kyse sekä eri oikeustoimista että eri tapahtumista.

Ratkaisusuosituksessa FINE-002690 A oli testamentannut omaisuutensa B:lle. A:n isä C oli moittinut testamenttia. C:n kuoltua C:n poika D jatkoi moitekanteen ajamista. Vakuutusyhtiö myönsi B:lle tähän riitaan oikeusturvaedun. Osapuolet sopivat asian siten, että D sai A:n kuolinpesästä muun muassa X:n kaupunginosassa sijainneen huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet sekä 30000 euroa kuolinpesän käteisvaroista. D ei kuitenkaan luovuttanut B:lle hallussaan olleita A:n kuolinpesään kuuluneita Y:n kaupunginosassa sijainneen huoneiston osakkeita eikä Z:n kaupunginosassa sijainneen autotallin avaimia. B nosti hallinnan palautusta koskevan kanteen D:tä vastaan. Oikeusturvaetua haettiin myös tähän riitaan, mutta vakuutusyhtiö ei myöntänyt asiaan uutta oikeusturvaetua, koska sen mukaan testamentin moitetta ja hallinnan luovutusta koskevat riita-asiat perustuivat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. Tämän vuoksi kyseessä oli vakuutusyhtiön mukaan yksi vakuutustapahtuma.

Vakuutuslautakunta totesi, etteivät riita-asiat perustuneet ainakaan samaan tapahtumaan, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. Tämän vuoksi asiassa tulee tarkasteltavaksi se, ovatko riita-asiat perustuneet samaan olosuhteeseen.

Vakuutuslautakunta totesi, että asunnon ja autotallin omistusoikeus ovat siirtyneet kuolinpesän osakkaalle testamentin myötä. Molemmat riita-asiat liittyvät erimielisyyksiin kuolinpesän omaisuudesta ja sen jakamisesta. Vaikka kysymyksessä ovat sinänsä erityyppiset riidat, ei kumpaakaan riitaa olisi syntynyt, jos edesmenneen A:n jäämistöstä ei olisi syntynyt kiistaa A:n perillisten ja testamentinsaajan välillä. Kysymyksessä olevat riidat perustuivat siten vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla samaan olosuhteeseen eli A:n kuolemaan ja siitä seuranneeseen varallisuussuhteiden selvittämiseen.

Edellä mainitussa tapauksessa lautakunnan tulkinta rajoitusehdon laajuudesta oli käsitellyistä tapauksista kaikkein lavein, ja tapauksessa käytetty päättely tuo mieleen aikaisemmin käsitellyn, irtisanomista koskevan tapauksen FINE-005853 (2018). Pelkästään perinnönjättäjän kuolema ja varallisuussuhteiden selvittäminen ei ilman perillisten toimia aiheuta välittömästi riitoja, joten suoraa syy-yhteyttä perinnönjättäjän kuoleman ja riitojen välillä ei ole. Asiakas oli vedonnut siihen, että testamentin moitekanteen perusteena oli epäily testamenttaajan testamenttauskelpoisuudesta. Hallinnan palautuskanteessa oli taustalla sen sijaan se seikka, ettei D ollut luovuttanut B:lle A:n kuolinpesään kuuluneita Y:n kaupunginosassa sijainneen huoneiston osakkeita eikä Z:n kaupunginosassa sijainneen autotallin avaimia.

Riitojen taustalla olevaa olosuhdetta tulkittiin rajatummin Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksessa FINE-024262 (2020). Tapauksessa asunto-osakeyhtiön ja osakkaan välillä oli ollut vireillä yhteensä kolme eri riita-asiaa, joista yksi oli ratkaistu hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla. Kaksi muuta riita-asiaa olivat ratkaisuajankohtana edelleen vireillä eri käräjäoikeuksissa.

Vuoden 2012 kanteessa osakas oli vaatinut, että hänet vapautettaisiin hoitovastikkeen maksuvelvollisuudesta 1.8.2011–28.2.2013 ja että asunto-osakeyhtiö velvoitettaisiin palauttamaan hänelle jo maksettuja hoitovastikkeita ja maksamaan hänelle vahingonkorvausta huoneiston vuokraamistulojen estymisestä sekä kylpyhuoneen korjaamiskustannuksia. Vaatimukset perustuivat väitteeseen siitä, että huoneisto oli ollut asumiskelvoton sisäilmaongelman vuoksi. Kyseisestä riidasta oli annettu vuonna 2014 hovioikeuden lainvoimaiseksi jäänyt tuomio.

Vireillä olevista asioista asunto-osakeyhtiön 15.1.2018 nostama velkomuskanne perustui siihen, ettei osakas ollut suorittanut asunto-osakeyhtiölle yhtiövastikkeita kesäkuusta 2015 alkaen. Asunto-osakeyhtiö oli vaatinut kanteessaan osakkaan velvoittamista suorittamaan yhtiölle maksamattomat hoito- ja rahoitusvastikkeet sekä käyttökorvaukset. Osakas oli vaatinut kanteen hylkäämistä. Lisäksi hän oli vastakanteessaan vaatinut, että asunto-osakeyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta menetetystä vuokratulosta 1.3.2013–30.11.2018 asunnossa olleen terveyshaitan johdosta sekä asunnon arvonalennuksesta. Osakas oli riitauttanut kanteen ja nostanut vastakanteen vedoten osittain samaan perusteeseen eli huoneiston asumiskelvottomuuteen sisäilmaongelman vuoksi, mihin hän on jo vuosina 2012–2014 käsitellyssä asiassaan vedonnut.

Asunto-osakeyhtiö oli edelleen yhtiökokouksessaan 10.12.2018 päättänyt osakkaan huoneiston haltuunotosta maksamattomien vastikkeiden vuoksi, minkä johdosta osakas nosti moitekanteen 3.3.2019 asuinhuoneiston haltuunotosta. Kanteessa osakas oli vaatinut, että 10.12.2018 tehty yhtiökokouksen päätös huoneiston haltuunotosta kumottaisiin.

Vakuutusyhtiö katsoi, että kaikkien kanteiden taustalla oleva olosuhde oli se seikka, että asunnon oli väitetty olevan asumiskelvoton. Asunto-osakeyhtiö oli puolestaan katsonut, että kaikki kolme riita-asiaa perustuivat eri olosuhteisiin. Vuosina 2012–2014 oikeudessa käsitelty riita-asia perustui asuinhuoneiston asumiskelvottomuuteen, kun taas asunto-osakeyhtiön nostama velkomuskanne osakasta kohtaan ja osakkaan nostama moitekanne asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen päätöstä kohtaan perustuvat eri olosuhteisiin: velkomuskanne perustui maksamattomiin yhtiövastikkeisiin ja moitekanne puolestaan yhtiökokouksen päätökseen asuinhuoneiston haltuunotosta.

Vakuutuslautakunta katsoi asiassa olevan ratkaisevaa, pidetäänkö vakuutusehtojen mukaisena samana olosuhteena ainoastaan asuinhuoneiston asumiskelvottomuutta sisäilmaongelman vuoksi vai myös tästä taustaolosuhteesta johtuvia seurauksia. Kyse oli siis syy-yhteyden ja rajoitusehdon tulkinnan laajuuden punnitsemisesta.

Vakuutuslautakunta katsoi, että vaikka osakkaan perusteena vastikkeiden maksamatta jäämiselle oli asuinhuoneiston asumiskelvottomuus, on asunto-osakeyhtiön velkomuskanteen nostaminen perustunut osakkaan maksamatta jääneisiin vastikkeisiin. Asunto-osakeyhtiön näkökulmasta asiassa ei ole erityistä merkitystä sillä, minkä vuoksi vastikkeet ovat jääneet maksamatta. Vastaavasti asunto-osakeyhtiön päätös huoneiston haltuunotosta ja tämän päätöksen perusteella osakkaan nostama moitekanne perustuivat maksamattomiin vastikkeisiin. Lautakunta totesi, ettei tässäkään tilanteessa asunto-osakeyhtiön kannalta ole ollut merkitystä sillä, miksi vastikkeet ovat jääneet osakkaalta maksamatta. Lautakunta kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että asunto-osakeyhtiön ja osakkaan välinen ensimmäinen riita-asia on ajoittunut vuosiin 2012–2014, kun taas velkomus- ja moitekanneasiat on laitettu vireille vuosien 2018 ja 2019 aikana. Siten näiden riita-asioiden välissä oli kulunut aikaa kohtalaisen paljon.

Ottaen huomioon riita-asioiden välissä kuluneen ajan sekä sen, ettei vakuutusehtojen rajoitusehtoa voi tulkita laajentavasti vakuutetun vahingoksi, Vakuutuslautakunta katsoi, että vuosina 2018–2019 vireille tulleet velkomus- ja moitekanneasiat perustuvat eri olosuhteeseen kuin vuosina 2012–2014 käyty riita. Vakuutuslautakunta katsoi, että kaksi jälkimmäistä riita-asiaa perustuivat samaan olosuhteeseen eli vastikkeiden maksamatta jättämiseen, mutta aiempi, vuosina 2012–2014 käyty riita oli perustunut eri olosuhteeseen. Vakuutuslautakunta kiinnitti huomiota myös siihen, että osakkaan vastakanteen peruste eli väitetty asunnon asumiskelvottomuus terveyshaitan vuoksi, sijoittui ensimmäisessä hovioikeuden tuomiossa esitettyjen seikkojen tapahtumisajankohdan jälkeiseen aikaan. Siten asiassa ei katsottu olleen merkitystä silläkään, että osakas oli nostanut vastakanteen vedoten osittain samoihin perusteisiin kuin aikaisemmassa kanteessa. Vakuutuslautakunta katsoi lopputulemanaan, että asunto-osakeyhtiölle tulisi myöntää yksi uusi oikeusturvaetu kahteen uudempaan riitaan.

Ratkaisussa oli merkillepantavaa, että Vakuutuslautakunta perusteli ratkaisua ehdon laajentavan tulkinnan kiellolla. Tapauksessa myös riitojen välillä kuluneelle ajalle annettiin merkitystä. Olosuhteen arviointi oli myös huomattavasti tarkempaa kuin edellä mainitussa ratkaisussa FINE-002690 (2017), jossa kuolemalle ja siitä säännönmukaisesti seuraavalle varallisuussuhteiden selvittelylle annettiin ratkaiseva merkitys riitojen taustalla olevana olosuhteena. Tässäkin tapauksessa olisi voitu katsoa, että väitetyt sisäilmaongelmat olivat laukaisseet kaikkiin kolmeen riitaan johtaneen tapahtumaketjun. Lautakunta korosti kuitenkin, että taloyhtiön kannalta oli merkityksetöntä, mihin vastikkeiden maksamatta jättäminen oli perustunut, joten taustalla ollut olosuhde oli sikäli merkityksetön. Olennaista oli tämän olosuhteen jälkeinen tapahtuma, vastikkeiden maksamisen laiminlyönti.

2.2.1 Osakorvaus

Yleensä Vakuutuslautakuntaratkaisujen lopputulos on joko-tai-tyyppinen eli lautakunta joko suosittaa oikeusturvaedun myöntämistä asiaan tai pitää vakuutusyhtiön korvausratkaisua asianmukaisena. Toisinaan kuitenkin tapahtumaketju voi mahdollistaa myös osakorvauksen. Tapauksessa VKL 654/14 vakuutettu oli esittänyt vastapuolta kohtaan vaatimuksia eri perusteilla.

Vakuutusyhtiö oli katsonut kyseessä olleen molempien haasteiden osalta yksi vakuutustapahtuma, ja katsoi riita-asioiden perustuvan samaan oikeustoimeen, automaalien jälleenmyyntisopimuksen irtisanomiseen ja samaan olosuhteeseen, erimielisyyksiin liiketoiminnassa. Vakuutuslautakunta katsoi, että osa kilpailurikkomusväitteistä myöhemmässä vahingonkorvauskanteessa koski X Oy:n sekä A:n ja B:n väitettyä kilpailun rajoittamiseen tähdännyttä toimintaa jälleenmyyntisopimuksen päättymistä edeltävänä aikana, eikä näiden väitteiden osalta kyse ollut rajoitusehdon tarkoittamalla tavalla samaan oikeustoimeen, jälleenmyyntisopimuksen irtisanomiseen, perustuvasta riidasta. Ottaen huomioon, että rajoitusehtoa tulee tulkita supistavasti, ei erimielisyyksiä liiketoiminnassa voida pitää myöskään riittävän yksilöitynä olosuhteena. Vakuutuslautakunta suositti vakuutusyhtiötä myöntämään oikeusturvaedun myöhempään vahingonkorvauskanteeseen liittyneistä asianajokuluista siltä osin kuin asiassa oli kyse kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992, kumottu), kilpailulain (948/2011) ja sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain (1061/1978) vastaista toimintaa koskevasta vahingonkorvauksesta. Vakuutuslautakunta arvioi korvattavaksi osuudeksi kolmasosan kustannuksista. Ratkaisusta on luettavissa, että olosuhteen tulee olla riittävän tarkkarajainen, jotta siihen voitaisiin vedota.

2.3 Perusteena sama tapahtuma

Ratkaisusuosituksessa FINE-022287 (2019) vakuutusyhtiö oli myöntänyt A:lle oikeusturvaedun riitaan, jossa vastapuolena on ollut B. Asia koski B:n vastuuta työnantajana A:n äidin kohdalla tapahtuneesta työntekijän ryhmähenkivakuutusvelvollisuuden laiminlyönnistä.

Käräjäoikeus antoi asiassa tuomion, jossa B:ltä katsottiin puuttuneen tuottamus siitä syystä, että hän oli toiminut X:n kaupungin viranomaiselta saamansa tiedon mukaisesti. Kyseisessä ohjeistuksessa oli ilmoitettu yksiselitteisesti, että työntekijän ryhmähenkivakuutus ei ole lakisääteinen työnantajan velvollisuus ja että ryhmähenkivakuutuksen ottaminen on tämän johdosta vapaaehtoista.

A katsoi, että koska kaupungin B:lle antamaa ohjetta on pidettävä virheellisenä, tulee kaupungin korvata A:lle aiheutunut vahinko siitä syystä, että työntekijän ryhmähenkivakuutuksen solmiminen laiminlyötiin. A toimitti X:n kaupungille vaatimuksen vahingon korvaamisesta. Kaupunki vastasi, ettei se korvaa A:lle B:n laiminlyönnistä aiheutunutta vahinkoa eikä oikeudenkäyntikuluja. A haki oikeusturvaetua myös kaupunkia vastaan käytävään riita-asiaan.

Vakuutuslautakunta katsoi, että sekä B:tä että X:n kaupunkia koskevien vahingonkorvausvaatimusten perusteena on olennaisesti sama tapahtuma eli se, että A:n äidin työnantaja B ei ollut ottanut työntekijälleen ryhmähenkivakuutusta X:n kaupungin antaman ohjeistuksen vuoksi. Koska molemmat riita-asiat ovat koskeneet samaa yksilöitävissä olevaa laiminlyöntiä, kyseessä on ollut yksi vakuutusehdoissa määritelty vakuutustapahtuma, eikä vakuutusyhtiöllä näin ollen ole velvollisuutta myöntää vakuutuksenottajalle kahta oikeusturvaetua. Lautakunta ei antanut merkitystä sille, että vakuuttamattomuuden taustalla oli kaupungin virheellinen neuvo, kun taas toinen kanne oli perustunut siihen, että vakuuttamisvelvollisuus oli laiminlyöty.

Ratkaisusuosituksessa FINE-008371 (2019) venealalla toimivan vakuutuksenottaja X Oy:n asiakkaiden vene oli uponnut vesillelaskun jälkeen. Asiakkaat katsoivat uppoamisen johtuneen X Oy:n laiminlyönnistä ja haastoivat X Oy:n käräjäoikeuteen vaatien korvausta veneensä vaurioista. Vakuutusyhtiö oli myöntänyt X Oy:lle oikeusturvaedun veneen uppoamista koskeneeseen vahingonkorvausriitaan. Käräjäoikeus velvoitti X Oy:n maksamaan asiassa vahingonkorvausta. X Oy haki korvausta veneen vahingosta vastuuvakuutuksestaan. Vakuutusyhtiö oli hylännyt X Oy:n korvaushakemuksen vedoten siihen, että kyse oli vastuuvakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle rajatusta sopimukseen perustuneesta korvausvastuusta. X Oy haki oikeusturvaetua myös vastuuvakuutuskorvauksesta vakuutusyhtiön kanssa syntyneeseen riitaan. Vakuutusyhtiö viittasi vahingonkorvausasiaan myöntämäänsä oikeusturvaetuun. Vakuutusyhtiö katsoi, että vastuuvakuutuskorvausta koskenut riita perustui samaan tapahtumaan eli veneen uppoamiseen.

Vakuutuslautakunta totesi, että sekä X Oy:n vahingonkorvausvelvollisuutta koskeneen riidan että X Oy:n vastuuvakuutusta koskeneen riidan voidaan sinänsä katsoa perustuneen samaan tosiasialliseen tapahtumaan eli X Oy:n asiakkaiden veneen uppoamiseen. Lautakunta totesi kuitenkin, että oikeudellisesti arvioiden kysymys on ollut kahdesta eri perusteisesta ja eri sopimuksia koskeneesta riidasta. Ensimmäinen riita, jossa X Oy on ollut vastaajana, on perustunut X Oy:n ja sen asiakkaiden väliseen venettä koskeneeseen telakointisopimukseen ja mainittuun sopimussuhteeseen perustuneeseen X Oy:n sopimusvelvoitteeseen venettä koskeneesta huolenpitovelvollisuudesta. Toinen riita, jossa X Oy on ollut kantajana, on perustunut X Oy:n ja vakuutusyhtiön väliseen vastuuvakuutusta koskeneeseen vakuutussopimussuhteeseen ja vakuutusyhtiöllä sen nojalla X Oy:tä kohtaan mahdollisesti olleeseen suoritusvelvollisuuteen. Kyse on näin ollut eri sopimusvelvoitteita koskeneista ja erilaisista vaatimuksista. Vakuutuslautakunta katsoi, että X Oy:n asioissa on näin ollen ollut kyse kahdesta eri vakuutustapahtumasta. Vakuutuslautakunta korosti riitojen oikeudellista perustetta tosiasiallisen perusteen sijaan, toisin kuin esimerkiksi edellä käsitellyssä tapauksessa FINE-005853 (2018).

2.3.1 Eri sopimukset, sama olosuhde ja sama vuokrankorotusta koskeva oikeustoimi

Ratkaisusuosituksessa FINE-016909 (2019) vuokranantajana oleva X oli tarjonnut samalla alueella olevien asuntotonttiensa samaan aikaan päättymässä olleiden ja yhtenäisin perustein solmittujen tontinvuokrasopimusten jatkamista vuokralaisina oleville asunto-osakeyhtiölle niin ikään jatkokaudelle tarjoamillaan yhtenäisillä perusteilla, joita kyseiset asunto-osakeyhtiöt eivät hyväksyneet. Kyse oli myös X:n vuokrasopimusten jatkokaudelle samoin yhtenäisin perustein määräämien, muun muassa vuokratasoa koskevien muutosten riitauttamisesta. Kantajat olivat edellä mainittujen syiden vuoksi pyytäneet kanteidensa käsittelemistä samassa oikeudenkäynnissä katsoen kanteiden johtuvan olennaisesti samasta perusteesta.

Vakuutuslautakunta katsoi, että asiassa on kaikkien kymmenen asunto-osakeyhtiön nostamien kanteiden osalta kyse riidasta, joka perustuu samaan olosuhteeseen eli voimassa olleiden vuokrasopimusten päättymiseen ja X:n sen nojalla esittämään vaatimukseen vuokratason korottamisesta, sekä sanotun vaatimuksen johdosta vuokranantajana olevaa X:ää kohtaan esitettyihin samanlaisiin vaatimuksiin vuokratason kohtuullistamisesta. Näin ollen X:lle on sovellettavien vakuutusehtojen mukaan myönnettävissä asiassa vain yksi oikeusturvaetu. Lautakunta ei siis antanut merkitystä sille, että kyse oli kunkin vuokralaisen osalta erillisistä sopimuksista. Vastakkainen tulkinta olisi ollut vakuutusyhtiön kannalta varsin ankara, ottaen huomioon, että vakuutusmäärä yhden vakuutustapahtuman osalta oli 75000 euroa[18]. Oikeudellisesti riidat perustuivat eri oikeustoimiin, mutta tosiasiallisesti kyse oli X:n tarkoituksesta korottaa kaikkien vuokralaisten vuokratasoa.

2.3.2 Samaan tapahtumaan perustuvat riita- ja rikosasiat

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei vakuutusehtojen mukainen riitojen ja muiden erimielisyyksien samanperusteisuus ole käsitteellisesti identtinen oikeudenkäymiskaaressa säädetyn kanteiden samanperusteisuuden kanssa.Näin ollen esimerkiksi se, että yksityisoikeudellinen vaatimus käsitellään yhdessä syyteasian kanssa, ei sellaisenaan tee vakuutustapahtumista samanperusteisia.[19]

Toimistoratkaisussa FINE-004719 (2018) vakuutuksenottaja M Oy:llä oli käräjäoikeudessa vireillä riita-asia ja rikosasia, joissa vastapuolena oli sen kauppasopimuskumppani U Oy:n toimitusjohtaja U. Molemmissa asioissa M Oy oli vaatinut vahingonkorvausta U:lta. Käräjäoikeus oli yhdistänyt valmisteluistunnossaan kyseiset asiat käsiteltäväksi samassa oikeudenkäynnissä. M Oy:n vahingonkorvausvaatimus perustui siihen, että U oli M Oy:n yhteistyökumppanin U Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana myynyt M Oy:n omistamat kolme metsätyökonetta kolmansille tahoille maksamatta kuitenkaan koneiden kauppahintaa M Oy:lle. U:n mukaan U Oy:n ja M Oy:n välisessä sopimuksessa ei ollut käytetty omistuksenpidätysehtoa. U Oy oli asetettu osapuolten sopimussuhteen aikana konkurssiin. M Oy vaati rikosperusteista vahingonkorvausta kolmesta metsätyökoneesta, metsäkoneiden lisälaitteista ja varaosista. Lisäksi M Oy vaati korvausta turhiksi käyneistä investoinneista ja henkilöstökuluista.

M Oy oli perustanut vahingonkorvausvaatimukset sekä rikos- että siviilioikeudellisiin perusteisiin. M Oy on katsonut, että U oli rikkonut osakeyhtiölakia hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana laiminlyömällä varainhoidon asianmukaisen ja luotettavan järjestämisen ja loukannut siten asianomistajan omistus- ja esinevakuusoikeutta. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan U:n syyllistyneen törkeään kavallukseen ja velvoitti U:n korvaamaan metsäkoneista vaaditun rikosperusteisen vahingonkorvauksen. Koska rikos ei käsittänyt muita M Oy:n esittämiä korvausvaatimuksia, rikosperusteinen korvausvaatimus hylättiin niiden osalta. Käräjäoikeus katsoi, että M Oy:n laskusaatavat olivat jääneet saamatta U Oy:n liiketoiminnan kannattamattomuuden vuoksi, ja on tavanomaista, ettei liiketoiminta ollut aina kannattavaa. U ei ollut kyseisistä laskusaatavista henkilökohtaisessa vastuussa ja tällä perusteella osakeyhtiölakiin ja vahingonkorvauslakiin perustunut siviilioikeudellinen vaatimus hylättiin.

FINE katsoi, että tässä tapauksessa sekä siviilioikeudellisten että rikosoikeudellisten vahingonkorvausvaatimusten perusteena on ollut olennaisesti sama sopimuskokonaisuus ja tapahtumainkulku, omistuksenpidätysehdolla myytyjen metsäkoneiden oikeudeton luovutus kolmannelle. Koska sekä rikos- että riita-asian yhteydessä esitetyt vaatimukset olivat perustuneet mainittuihin samoihin seikkoihin, kyseessä on ollut yksi vakuutustapahtuma, eikä vakuutusyhtiöllä ole velvollisuutta myöntää vakuutuksenottajalle kahta oikeusturvaetua. FINE korosti, että tapahtumankulku oli pääpiirteissään sama, vaikka yksityisoikeudellisten vaatimusten perusteena olleet tapahtumat olivat olleet rikosoikeudellista teonkuvausta laajemmat. Aikaisemman ratkaisusuosituksen 654/14 perusteella myös jonkinlainen osakorvaus olisi voinut olla perusteltu laajempien vaatimusten osalta.

 

3. Ehdon kohtuuttomuusarviointia Vakuutuslautakunnassa

Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännöstä on huomattavissa, että asiakkaat esittävän usein kohtuullistamisväitteitä vakuutuksenottajalle myönteistä tulkintaa edellyttäviin vaatimuksiin liitännäisinä vaatimuksina. Vakuutuslautakunta on ottanut kohtuuttomuuden huomioon myös viran puolesta. Vakuutusehdon sovittelu sekä kuluttaja- että yritysvakuutusten osalta on kuitenkin varsin harvinaista.

Korkein oikeus on antanut muutamia ennakkoratkaisuja vakuutussopimuksen ehdon kohtuuttomuudesta. Ratkaisuissa KKO 1993:18 ja KKO 2001:135 korkein oikeus totesi, että “sovittelussa ei pääsääntöisesti tulisi laajentaa vakuutuksenantajan korvausvastuita selvästi yli sen, mitä vakuutussopimuksessa on selvästi sovittu”. Toisinaan kuitenkin yleisen ja selvänkin sopimusehdon tulkinnassa voidaan huomioida inhimillisiä seikkoja. Vakuutuslautakunta on muun muassa tapauksessa FINE-018292 (2019) katsonut, että tapaukseen soveltuvia vakuutusehtoja tuli sovitella niin, että rakennuksen palovahingosta korvattiin rajoitusehdosta huolimatta puolet. Vakuutuslautakunta totesi kyseessä olevan selkeä vakioehto, mutta katsoi, että korvauksen epääminen kokonaisuudessaan olisi kohtuuton seuraamus tilanteessa, jossa vakuutuksenottaja oli menettänyt kotinsa.

Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksessa FINE-023937 (2020) oli kyse tapauksesta, jossa samalla oikeusturvavakuutuksella vakuutetut A ja B olivat joutuneet liikennevahinkoon, jonka yhteydessä he molemmat kärsivät henkilövahinkoja. Liikennevahingon jälkeen A:lla ja B:llä oli molemmilla riitaa liikennevakuutuksista maksettavista korvauksista. A ja B hakivat oikeusturvaetua riita-asioihinsa kotivakuutukseensa sisältyvästä oikeusturvavakuutuksesta.

Vakuutusyhtiö antoi asiassa korvauspäätöksen, jonka mukaan samalla vakuutuksella vakuutettujen A:n ja B:n riidat perustuivat samaan tapahtumaan eli liikennevahinkoon ja näin ollen kysymyksessä oli yksi vakuutustapahtuma, johon voitiin myöntää vain yksi oikeusturvaetu. Vakuutusmäärä riitti kattamaan kaikki A:n asianhoidosta aiheutuneet kustannukset, mutta B:n osalta vakuutusmäärän loppu riitti kattamaan vain osan hänen riita-asiansa hoidosta aiheutuneista kustannuksista. A ja B olivat katsoneet valituksessaan vakuutusehdon soveltamisen johtavan kohtuuttomuuteen. Vakuutuslautakunta totesi aluksi ehtomuotoilun poikkeavan oikeusturvavakuutuksen malliehtojen ehtomuotoilusta[20]. Oikeusturvavakuutuksen malliehtojen mukaisen sanamuodon mukaan yhtenä vakuutustapahtumana pidetään sellaista tilannetta, jossa kaksi tai useampia vakuutuksen vakuutettuja ovat riita-asiassa samalla puolella tai jossa yhdellä vakuutetulla on useita riita-asioita, jotka perustuvat muun muassa samaan tapahtumaan. Näin ollen, jos samalla vakuutuksella vakuutetuilla on vireillä omat, vaikkakin mahdollisesti samaan tapahtumaan perustuvat riita-asiat, ei malliehtojen mukaan ole estettä sille, että kyseessä olisi kaksi vakuutustapahtumaa.

Lautakunta totesi, että ehdon sanamuoto oli joka tapauksessa selkeä. Vakuutuslautakunta totesi lisäksi, että vaikka kysymyksessä oli tavanomainen rajoitusehto, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ehtokohta voisi tulla soviteltavaksi tilanteessa, jossa sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen.

Lautakunnan näkemyksen mukaan oli selvää, että sekä A:n että B:n riidat perustuivat 26.12.2016 sattuneeseen liikennevahinkoon, jossa he molemmat kärsivät henkilövahinkoja. A:n ja B:n vireillä olevat riita-asiat liittyvät näiden liikenneonnettomuudessa syntyneiden erillisten henkilövahinkojen korvaamiseen liittyviin riitoihin. Riidoissa ei siis ole kysymys esimerkiksi siitä, miten liikennevahinko on aiheutunut, tai sen yhteydessä vahingoittuneen omaisuuden korvaamisesta. Molemmat riita-asiat ovat myös edenneet erillisinä prosesseina johtuen olennaisesti A:n ja B:n kärsimien henkilövahinkojen erilaatuisuudesta. A ja B olivat molemmat kärsineet liikenneonnettomuudessa vakavia henkilövahinkoja. Tämän lisäksi B oli kolarin sattuessa ollut raskaana ja kolarissa kärsittyjen vammojen seurauksena A ja B olivat menettäneet syntymättömän lapsensa. Vakuutuslautakunta katsoi, että tapauksessa on käsillä myös sellaisia erityisen painavia henkilövahinkojen hoitamiseen liittyviä seikkoja, jotka osaltaan puoltavat asiaa kokonaisuutena arvioidessa vakuutusehdon sovittelua.

Lautakunta totesi, että johtuen henkilövahinkojen luoteesta jokaisen eri vahingonkärsineen tapauksen osalta käytettävissä oli erilliset lääketieteelliset selvitykset ja näytöt, joten niitä koskevia riitoja yhdistää oikeastaan vain ja ainoastaan se, että ne ovat syntyneet saman liikennevahingon yhteydessä. Näin ollen voidaan katsoa, että sekä A:lla että B:llä on ollut itsenäinen ja järkevä tarve käyttää vakuutusta riita-asiansa hoitamiseksi. Vakuutusyhtiö ei ollut edes väittänyt, että A:lla ja B:llä olisi ollut vakuutusta ottaessaan valittavissa korkeampi vakuutusmäärä. Vakuutuslautakunta katsoi, että vaikka vakuutusmäärää ja vakuutustapahtuminen määrää koskevia ehtoja ei voida pitää epäselvinä, oli niitä kuitenkin tapauksen olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vaikeasti ennakoitavina. Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusehtojen vakuutustapahtumien erittelyä koskevan ehtokohdan soveltaminen vakuutusyhtiön esittämällä tavalla johtaisi tapauksen olosuhteet kokonaisuutena huomioiden kohtuuttomaan lopputulokseen.

 

4. Lopuksi

Oikeusvarmuuteen sisältyy tavoite oikeudellisen riidanratkaisun lopputuloksen ennustettavuudesta. Tapausmateriaalin perusteella vaikuttaa siltä, että vakuutustapahtumien samanperusteisuutta koskevan ehdon tulkinnassa on jonkin verran liikkumavaraa. Eniten toisistaan poikkeavia tulkintoja oli tapauksissa, joissa lautakunta on ottanut kantaa siihen, perustuivatko riidat samaan tapahtumaan tai olosuhteeseen. Ratkaisuissa on tapausmateriaalin perusteella usein mahdollista päätyä useampaan lopputulokseen riippuen siitä, millaisia seikkoja arvioinnissa painotetaan. Aikaisemmassa oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan vähäinenkin yhteys riitojen välillä tekisi niistä samanperusteiset[21]. Erityisesti uudemmassa lautakuntakäytännössä on kuitenkin painotettu olosuhteen tulkinnassa rajoitusehdon suppeaa soveltamista. Vaikuttaa myös siltä, että Vakuutuslautakunta on uudemmassa käytännössään huomioinut aikaisempaa enemmän riitojen oikeudellisen perusteen tosiasiallisten perusteiden sijaan. Tämä on tarkoittanut käytännössä oikeustoimen korostamista riidan perusteena olosuhteen, tapahtuman tai oikeudenloukkauksen sijaan.

Samanperusteisuutta koskevan ehdon tausta-ajatuksena voidaan ajatella olevan estää tilanne, jossa vakuutettu pyrkii saamaan useamman oikeusturvaedun samaan asiakokonaisuuteen kuuluvaan riitaan esittämällä vaatimuksia eri oikeudenkäynneissä eri perusteilla. Vakuutuksen olennainen ainesosa on riski. Oikeusturvavakuutuksessa vakuutuksenottaja voi jonkin verran itse päättää vakuutusyhtiön kantamakseen ottaman riskin toteutumisesta, ja näin on erityisesti tilanteessa, jossa oikeusturvavakuutuksen vakuutettu on riita-asiassa kantajana. Vakuutetun ollessa vastaajana riitojen määrä riippuu sen sijaan usein enemmänkin vastapuolen toimista. Vakuutuslautakunta onkin usein katsonut, että kun vakuutettu on toisessa riidassa kantajana ja toisessa vastaajana, on kyseessä kaksi eri vakuutustapahtumaa, vaikka riitojen taustalla olisi sama olosuhde, kuten kiinteistön kosteusvahinko. Vakuutuslautakunta on muutoinkin ratkaisukäytännössään toisinaan lieventänyt tulkintaa siitä lopputuloksesta, johon olisi ollut mahdollista päätyä tiukasti ehdon sanamuotoon perustuvalla tulkinnalla. Tämä käy ilmi esimerkiksi pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvien riitojen erittelyä koskevasta tapauksesta VKL 15/06, jossa sopimusaikaisille tapahtumille annettiin merkitystä alkuperäisen sopimuksen sijaan.

Vakuutuslautakunta noudattaa riita-asioita käsitellessään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, kuten riidanratkaisijoiden riippumattomuuden ja puolueettomuuden sekä molempien osapuolten kuulemisen periaatetta[22]. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteisiin kuuluvaan perustelujen laatuun onkin syytä jatkossakin kiinnittää huomiota. Lisäksi on huomattava, että vakuutusyhtiöt seuraavat Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytäntöä, ja ratkaisut voivat vaikuttaa vakuutusehtojen muotoiluun. Vakuutusyhtiöt ovat lisänneet samanperusteisuutta koskeviin vakuutusehtoihin tarkennuksia muun muassa samaan asunto- tai kiinteistökauppaan liittyvien riitojen osalta[23]. Ehtoja on muutettu myös sen osalta, miten kanteiden yhdistäminen tuomioistuimessa vaikuttaa vakuutustapahtumien määrään. Erään vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutusehtoihin oli lisätty ehto, jonka mukaan asioissa on kyse yhdestä vakuutustapahtumasta myös silloin, kun kanteet on yhdistetty tai ne tulisi yhdistää oikeudenkäynnissä niiden johtuessa olennaisesti samasta perusteesta tai niiden koskiessa samaa tai samaan yhteyteen kuuluvaa asiaa. Ehtomuotoiluja tarkennettaessa on joka tapauksessa hyvä huomata, että poikkeaminen malliehdoista voidaan mahdollisesti ottaa huomioon kohtuullistamista puoltavana seikkana, jos ehdon soveltaminen johtaa vakuutetun kannalta ennakoimattomaan lopputulokseen.