1. Johdanto

Vapaaehtoiset eläkevakuutukset ja erilaiset säästöominaisuuden sisältävät henkivakuutukset ovat mielenkiintoinen yhdistelmä yhtäältä yksityisin varoin rahoitettua sosiaaliturvaa ja toisaalta sijoitusomaisuutta. Niiden tarkoituksena on turvata vakuutetun tai tämän nimeämän edunsaajan toimeentulo vakuutustapahtuman jälkeen, mutta samalla ne ovat myös tapa sijoittaa varallisuutta.

Näiden vakuutusten kahdenlainen luonne tuo omat tulkinnalliset haasteensa myös arvioitaessa niiden merkitystä avioero-osituksessa. Kysymys ei ole ihan harvinainen, sillä vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja säästöhenkivakuutuksia on tilastojen mukaan joka kymmenennellä suomalaisella, ja niiden yhteenlaskettu säästöarvo on lähes 40 miljardia euroa.[2] Lisäksi osituksia toimitetaan vuosittain tuhansia.[3]

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan sitä sääntelyä, jonka nojalla eläke- ja henkivakuutuksia arvioidaan osituksessa (luku 2) sekä niitä tulkinnallisia lähtökohtia, joiden perusteella ne joko luetaan puolisoiden ositettavaan varallisuuteen (luku 3) tai jätetään sen ulkopuolelle (luku 4). Lisäksi pohditaan keinoja, joilla puoliso voi turvata puolittamisperiaatteen toteutumista silloin, kun hänen puolisonsa vakuutus näyttää olevan jäämässä ositettavan varallisuuden ulkopuolelle (luku 5). Lopuksi esitetään johtopäätökset sekä eräitä tulevaisuudennäkymiä (luku 6).

Kirjoitus on rajattu avioero-osituksiin sekä sellaisiin eläke- ja säästöhenkivakuutuksiin, joilla on säästöarvo.[4] Vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla tarkoitetaan sekä vakuutusyhtiöiden tarjoamia vapaaehtoisia eläkevakuutuksia, että niin sanottua PS-säästämistä eli pitkäaikaissäästämistä (laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä). Säästöhenkivakuutuksilla taas tarkoitetaan niitä henkivakuutuksia, joihin sisältyy säästösumma. Tarkastelun kohteena on vakuutukseen perustuva oikeus sinänsä, ei sen perusteella suoritettu vakuutuskorvaus.

2. Tulkinnan pohjana oleva avioliittolain sääntely

Kuten tunnettua aviovarallisuusjärjestelmämme rakentuu omaisuuden erillisyyden, sopimusvapauden ja avio-oikeuden alaisen omaisuuden puolittamisen varaan. Avioliitto ei toisin sanoen muuta puolisoiden omistussuhteita ja heillä on oikeus sopia varallisuussuhteistaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos puolisot eivät ole sopimusta tehneet, heillä on toistensa omaisuuteen avio-oikeus. Se toteutetaan avioliiton päättyessä puolittamalla puolisoiden omaisuuden yhteenlaskettu arvo. Puolisoista se, jolla on enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta, luovuttaa puolisolleen tältä puuttuvan osan tasinkona.

Juuri näistä syistä suomalaista aviovarallisuusjärjestelmää on luonnehdittu lykätyn arvoyhteisyyden järjestelmäksi. Avioliiton aikana ennen ositusperustetta järjestelmä on aidosti omaisuuden erillisyysjärjestelmä, mutta ositusperusteen syntyhetken jälkeen siihen tulee mukaan elementtejä, joiden avulla tavoitellaan omaisuuden erottelun asemasta avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteenlasketun säästön puolittamista.

Avio-oikeuden tarkoituksena on pehmentää omaisuuden erillisyydestä koituvia epäoikeudenmukaisia tilanteita. Avioliiton aikana puolisoiden kesken muodostuu usein taloudellinen yhteisyys ja he kumpikin toimivat yhteisen talouden hyväksi. Puolisoiden taloudelliset ponnistelut myös kohdistuvat usein monipuolisesti monenlaiseen omaisuuteen riippumatta siitä, kumman nimiin se on kirjattu. Näistä syistä oikeudenmukaisena on pidetty, että puolisoiden yhteisten ponnistelujen hedelmät puolitetaan avioliiton päättyessä.[5]

Avioliittolain (AL) pääsääntö on, että kummankin puolison omaisuus on sen laadusta ja laajuudesta riippumatta avio-oikeuden alaista. Tästä voidaan poiketa vain laissa erikseen säädetyissä tilanteissa. Kun kysymys on poikkeuksesta pääsääntöön, poikkeamista on jo yleisten laintulkintaoppien mukaan syytä tulkita suppeasti. Avioliittolain sääntelyssä avio-oikeuden ulkopuolelle jää lähtökohtaisesti vain se omaisuus, joka on avioehtosopimuksessa tai kolmannen henkilön niin sanotussa vapaaomaisuusmääräyksessä sellaiseksi määrätty.[6]

Avio-oikeuden ulkopuolelle voi tapauskohtaisesti jäädä myös puolison luovutuskelvoton tai muuten henkilökohtainen oikeus. Tästä on säännös AL 35 §:n 3 momentissa. Sen mukaan oikeuteen, jota ei voida luovuttaa tai joka muuten luonteeltaan on henkilökohtainen, on avio-oikeutta koskevia määräyksiä sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

Avioliittolain varallisuusjärjestelmässä AL 35 §:n 3 momentti on luonteeltaan systeeminormi, jonka soveltaminen edellyttää järjestelmän hallintaa. Lain soveltamisen kannalta on aivan keskeisessä asemassa se, missä laajuudessa avio-oikeutta koskevia määräyksiä on mahdollista soveltaa ja mikä estää niiden soveltamisen.

Säännöksen soveltamisen edellytyksenä on siis ensinnäkin se, että kyseessä on luovutuskelvoton tai henkilökohtainen oikeus. Lisäksi arvioinnissa on syytä kiinnittää huomiota siihen, koskeeko oikeutta ulosmittauskielto. Ulosmittauskielto estää nimittäin sen, että tällaisella varallisuudella voitaisiin osituksessa kattaa puolison velkoja.[7] Nämä kriteerit eivät kuitenkaan vielä yksin oikeuta jättämään oikeutta kokonaan osituslaskelman ulkopuolelle. Lainkohdassa on asetettu sen soveltamiselle toinenkin edellytys. Sen mukaan avio-oikeutta koskevia määräyksiä on sovellettava ainoastaan sikäli, kuin ne eivät ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa.

Tästä syystä säännös on oikeuskirjallisuudessa ymmärretty eräänlaiseksi kollisionormiksi. Siinä avio-oikeutta koskevat säännökset väistyvät vain siltä osin kuin niiden soveltaminen olisi vastoin kyseessä olevasta oikeudesta voimassa olevia periaatteita.[8] Säännöstä sovellettaessa arvioitavina ja yhteen sovitettavina ovat siis yhtäältä kyseessä olevaa oikeutta koskevat erityiset määräykset ja toisaalta avio-oikeutta koskevat yleiset säännökset. Viimeksi mainituista tärkeimpiä ovat puolison oikeus avio-osaan, avio-omaisuuden hoitovelvoite, velkojen kattaminen avio-omaisuudella sekä se, että tasinko on annettava avio-omaisuudesta, ellei tasingonmaksuvelvollinen käytä oikeuttaan suorittaa tasinko rahana.[9]

Avioliittolain järjestelmässä avio-oikeuden oikeusvaikutusten välillä ei vallitse välttämätöntä yhteyttä. Yhden oikeusvaikutuksen väistymisestä ei sen takia voida tehdä muita koskevia päätelmiä. Tästä syystä oikeuskirjallisuudessa on omaksuttu tulkinta, jonka mukaan AL 35 §:n 3 momenttia sovellettaessa avio-oikeuden soveltuminen punnitaan kunkin oikeusvaikutuksen osalta erikseen. Tämä voidaan tehdä vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: 1) voidaanko oikeus ottaa osituksessa huomioon puolison varoina, 2) koskeeko sitä avio-oikeuden hoitovelvoite, 3) voidaanko sillä kattaa velkoja ja 4) voidaanko se antaa tasinkona.

Mahdollista siten on, että puolison varallisuuteen kuuluu luovutuskelvoton tai muuten henkilökohtainen varallisuusoikeus, jonka arvo otetaan osituslaskelmassa sinänsä huomioon, mutta jota ei kuitenkaan voida käyttää hänen velkojensa kattamiseen tai määrätä tasingoksi. Näin osituksessa kyetään hyvittämään toisen puolison taloudellisia panoksia tällaiseenkin varallisuuteen aiheuttamatta kuitenkaan kohtuuttomia tilanteita oikeuden omistavalle puolisolle tai loukkaamatta tämän velkojien etuja.

3. Pääsääntö: takaisinostettavat vakuutussäästöt ositettavana varallisuutena

Eläke- ja henkivakuutukset eivät lähtökohtaisesti ole luovutuskelvottomia. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten osalta luovutus- ja panttauskelpoisuutta voidaan kuitenkin vakuutussopimuksessa erikseen rajoittaa.[10] Käytännössä näin myös useimmiten toimitaan, sillä luovutus- ja panttauskiellosta sopiminen on edellytyksenä eläkevakuutusmaksujen verovähennysten tekemiselle.[11]

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten keskeisenä tarkoituksena on turvata vakuutetun eläkeiän toimeentulo. Ne ovat siis luonteeltaan henkilökohtaisia.[12] Myös säästöhenkivakuutuksia voidaan pitää henkilökohtaisina, sillä niidenkin keskeisenä tarkoituksena on turvata vakuutetun tai tämän nimeämän edunsaajan toimeentuloa vakuutustapahtuman jälkeen. Vakuutustapahtuma voi olla joko vakuutetun kuolema (kuolemanvaravakuutus) tai esimerkiksi se, että hän on edelleen elossa tiettynä ajankohtana (elämänvaravakuutus).

Puolisoiden eläke- ja henkivakuutukset ovat siis henkilökohtaisia ja eläkevakuutukset useimmiten myös luovutuskelvottomia oikeuksia. Näistä syistä niiden osituskohtelua arvioidaan AL 35 §:n 3 momentin nojalla. Arvioitavana on näin ollen se, miltä osin niihin voidaan soveltaa avio-oikeutta koskevia määräyksiä. Tämä arviointi tehdään suhteessa vakuutusta koskeviin määräyksiin eli keskeinen merkitys on yhtäältä vakuutussopimuslain säännöksillä ja toisaalta kunkin vakuutuksen yksilöllisillä vakuutusehdoilla.[13]

Eläke- ja henkivakuutusten osituskohtelua arvioitaessa käytännössä tärkein kriteeri on se, mahdollistavatko vakuutuksen ehdot vakuutussäästön takaisinoston.[14] Takaisinosto-oikeudella tarkoitetaan oikeutta saada omaan rajoittamattomaan määräämisvaltaansa vakuutuksen säästöosuus vakuutusta irtisanottaessa.[15] Ositusharkinnan näkökulmasta tämän mahdollisuuden olemassaolo tekee vakuutusta koskevat luovutus- ja panttausrajoitukset sekä mahdolliset ulosmittauskiellot käytännössä merkityksettömiksi: vakuutussäästön takaisinostolla puoliso saavuttaa saman kuin jos hän luovuttaisi vakuutukseen perustuvan oikeuden vastiketta vastaan kolmannelle.

Avio-oikeutta koskevien määräysten soveltaminen takaisinostettavissa olevaan vakuutussäästöön ei siksi ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa: 1) se voidaan ottaa huomioon puolison varoina, 2) sitä koskee avio-omaisuuden hoitovelvollisuus, 3) sillä voidaan kattaa puolison velkoja ja 4) se voidaan antaa myös tasinkona toiselle puolisolle. Tällöin myöskään vakuutuksen arvon määrittämiseen ei liittyne tulkintaongelmia. Takaisinostoarvo määräytyy vakuutusyhtiön ilmoituksen perusteella.[16]

Ongelmia voi sen sijaan syntyä, jos puoliso kieltäytyy antamasta pesänjakajalle tietoa hänellä tai hänen yrityksellään olevasta vapaaehtoisesta eläkevakuutuksesta. Nykysääntely ei mahdollista sitä, että pesänjakaja voisi saada näitä tietoja suoraan vakuutusyhtiöltä. Tulevaisuudessa saattaakin olla tarpeen pohtia, olisiko pesänjakajan toimivaltuuksia tältä osin syytä laajentaa, sillä oikeudenmukainen ositus edellyttää luotettavaa tietoa ositettavan omaisuuden laajuudesta.[17]

Vakuutussopimuslain systematiikassa henkivakuutusten vakuutussäästö on milloin tahansa takaisinostettavissa jo ennen vakuutustapahtumaa. Eläkevakuutuksen ehdoissa takaisinostoa voidaan sen sijaan rajoittaa.[18] Taustalla on tuloverolain sääntely, jonka mukaan eläkevakuutusmaksujen verovähennykset voidaan tehdä vain, jos vakuutusta ei voida takaisinostaa ennen vakuutetun eläkeikää muilla kuin vakuutetun olosuhteisiin liittyvillä perusteilla. Avioero kuuluu kuitenkin näihin perusteisiin.[19]

Käytännössä useimmissa eläkevakuutusten ehdoissa on myös sovittu, että vakuutussäästö on avioerotilanteessa takaisinostettavissa.[20] Eläkevakuutusten osituskohtelua ajatellen avioeron tekeminen vakuutusten takaisinostoperusteeksi taas poistaa vakuutukseen muutoin liittyvät rajoitukset: kun puoliso voi avioeron jälkeisessä ositustilanteessa hyödyntää täysimääräisesti vakuutussäästönsä taloudellisen arvon, sitä on perusteltua pitää osituksessa kaikilta osin avio-oikeuden alaisena varallisuutena. Normaalitilanne siis on, että eläke- ja henkivakuutusten säästöt ovat avioerotilanteessa takaisinostettavissa ja siten myös ositettavissa.[21]

4. Poikkeustilanteet

4.1. Takaisinostomahdollisuuden puuttuminen eläkevakuutuksessa

On kuitenkin mahdollista, että puolisolla on eläkevakuutus, jonka vakuutusehdoissa on jätetty sopimatta mahdollisuudesta takaisinostaa vakuutussäästö avioerotilanteessa. Vakuutussopimuslain mukaan eläkevakuutuksen ehdoissa voidaan nimittäin määrätä, ettei vakuutuksenottajalla ole vakuutuksen irtisanomistilanteessa oikeutta saada takaisinostoarvoa.[22] Myös PS-sopimuksia koskeva sääntely mahdollistaa tämän.[23]

Kaikkiaan mainittu tilanne lienee harvinainen, sillä vakuutusyhtiöt käyttävät yleensä vakioehtoja, eikä vakuutusehtoja ole tapana räätälöidä yksilöllisesti. Vakioehdoissa avioero taas on useimmiten kirjattu eläkevakuutussäästön takaisinoston perusteeksi. Käytännön ositustoiminnassa tällä kysymyksellä ei siis liene kovin suurta merkitystä. Teoriassa se on kuitenkin mielenkiintoinen ja merkittävä. Takaisinostomahdollisuuden puuttuminen ei nimittäin vielä yksin oikeuta jättämään eläkevakuutusta kokonaan osituslaskelman ulkopuolelle, vaan AL 35 §:n 3 momentin viitoittamin tavoin on arvioitava, mitä avio-oikeutta koskevia määräyksiä takaisinostokelvottomaan eläkeoikeuteen voidaan silti soveltaa.

Tässä arvioinnissa keskeistä on ensinnäkin se, onko vakuutusehdoissa sovittu oikeuden luovutuskiellosta. Lisäksi merkitystä on sillä, koskeeko vakuutusta laissa säädetty ulosmittauskielto.[24] Jos eläkeoikeuden luovuttamista ja panttaamista on takaisinoston lisäksi rajoitettu, tämä voi puhua sitä vastaan, että oikeus voitaisiin ottaa osituksessa huomioon puolison avio-oikeuden alaisina varoina: luovutuskelvotonta omaisuutta kun ei voida luovuttaa tasinkona. Lisäksi jos vakuutusta koskee ulosmittauskielto, sen säästöllä ei voida kattaa puolison velkoja.[25]

Monet syyt puhuisivatkin sen puolesta, että takaisinostokelvoton, luovutuskelvoton ja ulosmittauskelvoton eläkevakuutus tulisi jättää kokonaan osituslaskelman ulkopuolelle. Tätä johtopäätöstä vastaan puhuu kuitenkin se, että tällaisellakin vakuutuksella on puolisolle varallisuusarvoa. Hän tulee joka tapauksessa nauttimaan sen taloudellisista eduista eläkkeelle jäätyään. Lisäksi toinen puoliso on avioliiton aikana usein ainakin välillisesti osallistunut vakuutussäästön kerryttämiseen tai säilyttämiseen. Palataan asiaan tarkemmin luvussa 5. Sitä ennen tarkastellaan niitä henkivakuutuksia, joissa puoliso on antanut kolmannelle niin sanotun peruuttamattoman edunsaajamääräyksen.

4.2. Henkivakuutuksen peruuttamaton edunsaajamääräys

Vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä vakuutukselleen edunsaajan eli henkilön, jolle henkivakuutuskorvaus maksetaan. Edunsaajamääräykset ovat suosittuja, sillä niiden perusteella saatu vakuutuskorvaus ei kuulu vakuutetun kuolinpesään. Vakuutuksenottaja voi siis edunsaajamääräyksen avulla ohjata varojaan ohi jäämistön ja siten esimerkiksi vähentää vakuutuskorvausten verovaikutuksia.[26] Vakuutuksenottaja voi lähtökohtaisesti muuttaa tai peruuttaa antamansa edunsaajamääräyksen, kunhan vakuutustapahtumaa, jossa määräys on tarkoitettu sovellettavaksi, ei ole vielä sattunut.

Vakuutussopimuslaki tuntee kuitenkin myös peruuttamattoman edunsaajanmääräyksen. Se on kirjallinen sitoumus, jolla vakuutuksenottaja lupaa pitää edunsaajalle antamansa edunsaajamääräyksen voimassa. Peruuttamatonta edunsaajamääräystä ei saa muuttaa tai peruuttaa ilman sen suostumusta, jolle sitoumus on annettu. Sitä ei saa myöskään luovuttaa tai pantata.[27] Näistä luovutuskielloista seuraa, että vakuutuksen säästöä ei saa takaisinostaa tai muutoinkaan käyttää siten, että se supistaisi edunsaajan oikeutta.[28] Myöskään sen ulosmittaaminen ei ole mahdollista, sillä ulosmittauskelvotonta on sellainen omaisuus, jota ei saa lain mukaan luovuttaa.[29]

Peruuttamaton edunsaajamääräys siirtää siis henkivakuutuksen kokonaan puolison vapaasti määrättävän omaisuuden ulkopuolelle. Tällaisella vakuutuksella ei ole puolisolle muutoinkaan varallisuusarvoa.[30] Se on siis eräänlainen lahja edunsaajalle.[31] Sen voidaankin sanoa olevan poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan puoliso ei voi yksipuolisesti muuttaa avio-oikeuden alaista omaisuuttaan vapaaomaisuudeksi. Aviovarallisuusoikeuden keskeinen periaatehan on, ettei puoliso voi ilman toisen puolison suostumusta siirtää omaisuuttaan avio-oikeuden ulkopuolelle.[32]

Monet seikat puhuisivat sen puolesta, että kolmannelle annettu peruuttamaton edunsaajamääräys siirtäisi henkivakuutuksen kokonaan osituksen ulkopuolelle siten, että sen vakuutusteknistä arvoa ei luettaisi lainkaan puolison ositettaviin varoihin.[33] Puolittamisperiaatteen näkökulmasta tämä voi kuitenkin johtaa epäoikeudenmukaisiin ositustilanteisiin. Periaatteen taustallahan on tarkoitus hyvittää niitä taloudellisia ponnisteluja, joita puolisot ovat avioliiton aikana antaneet perheen ja yhteisen talouden hyväksi. Usein nämä ponnistelut kohdistuvat vähintään välillisesti myös puolisoiden vakuutussäästöihin.

Voidaankin kysyä, onko tällöin kysymys perusteettomasta avio-omaisuuden hukkaamisesta. Sellaiseen voidaan puuttua avioliittolain vastikenormien avulla. Palataan tähän luvussa 5.2. Sitä ennen pohditaan mahdollisuutta soveltaa avio-oikeutta koskevia määräyksiä osittain sellaisiin eläkevakuutuksiin, joiden takaisinostoa on vakuutusehdoissa rajoitettu.

5. Keinot turvata puolittamista

5.1. Avio-oikeutta koskevien määräysten soveltaminen osittain

Mahdollista siis on, että puoliso on eläkevakuutuksensa sopimusehdoissa määrännyt, ettei vakuutuksen säästö ole takaisinostettavissa avioerotilanteessa ja ettei vakuutusoikeukseen perustuva oikeus myöskään ole kolmannelle luovutettavissa. Jos tällaista vakuutusta koskee vielä laissa säädetty ulosmittauskielto, näyttää siltä, että vakuutussäästö olisi perusteltua jättää kokonaan osituksen ulkopuolelle.

Puolittamisperiaatteen tavoitteiden näkökulmasta tämä saattaa kuitenkin olla ongelmallista. Perinteisissä vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa näistä rajoituksista vain ulosmittauskiellot seuraavat nimittäin suoraan laista. Takaisinostomahdollisuudesta ja luovutuskielloista puoliso voi sen sijaan sopia vakuutusyhtiön kanssa.[34]

Tämän perusteella taas voidaan kysyä, onko hyväksyttävää, että puoliso voisi kolmannen eli vakuutusyhtiön kanssa asiasta sopimalla sulkea vapaaehtoisen eläkeoikeutensa kokonaan avio-oikeuden ja siten puolittamisen ulkopuolelle.[35] Tähän kysymykseen on helppo vastata kieltävästi: puolison ei tulisi voida siirtää eläkeoikeuksiaan osituksen ulkopuolelle kolmannen kanssa tehtävin sopimuksin.[36] Tällainen sopimismahdollisuus olisi aviovarallisuusoikeuden yleisten oppien vastaista.

Kieltävää vastausta tukee sekin, että vapaaehtoista eläkevakuutusta koskevassa tuloverolain sääntelyssä avioero on mahdollistettu säästöjen nostoperusteeksi. Jos eläkevakuutuksen ottanut puoliso on tästä huolimatta halunnut ottaa vakuutusehtoihin säästön takaisinostoa koskevan rajoituksen, oikeuden luovutuskelvottomuus ja henkilökohtainen luonne eivät johdu yksin vakuutusta koskevista erityisistä määräyksistä, vaan myös puolison omista valinnoista.

Tämä ongelma voi kuitenkin olla ratkaistavissa siten, että eläkeoikeuteen sovelletaan avio-oikeutta koskevia määräyksiä siltä osin kuin se ei ole vastoin sitä, mitä sellaisesta oikeudesta erityisesti on voimassa. – Vakuutus otetaan siis osituslaskelmassa huomioon takaisinostoarvostaan, mutta osituksen reaalisessa vaiheessa varmistutaan, ettei ositus loukkaa velkojien oikeutta tai aiheuta ongelmia tasingon maksussa.[37] Tätä on syytä havainnollistaa esimerkin avulla.

Puolisoiden A ja B välillä toimitetaan ositus. Heillä ei ole avioehtosopimusta ja kaikki varallisuus on kertynyt avioliiton aikana. A:lla on rahavaroja 50 000 euroa. B:llä on takaisinostokelvoton ja luovutuskelvoton vapaaehtoinen eläkevakuutus arvoltaan 150 000 euroa. Kummallakaan ei ole velkaa.

Puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö on 200 000 euroa ja avio-osat 100 000 euroa. B olisi siten velvollinen maksamaan A:lle tasinkoa 50 000 euroa. Jos eläkeoikeutta ei otettaisi huomioon, A olisi sen sijaan velvollinen maksamaan B:lle tasinkoa 25 000 euroa. Perusteltua on kuitenkin ottaa eläkeoikeus huomioon, koska sillä on B:lle varallisuusarvoa ja sitä koskeva takaisinostokielto ja luovutuskielto johtuvat myös B:n omista toimista.

Eläkeoikeuden luovutuskelvottomuus aiheuttaa kuitenkin ongelmia osituksen reaalisessa vaiheessa: oikeudella ei voida maksaa tasinkoa. Kun B:llä ei ole muutakaan tasingon maksamiseen kelpaavaa omaisuutta, tasinko jää määräämättä. Siitäkin huolimatta eläkeoikeuden huomioon ottamisella on ollut merkitystä, sillä se on vapauttanut A:n velvollisuudesta suorittaa tasinkoa.

Todettakoon, että osituskäytännössä on lisäksi joskus ollut epätietoisuutta siitä, miten suhtaudutaan eläkevakuutuksiin, joiden ehtojen mukaan vakuutussäästön takaisinosto on tehtävä tietyn ajan kuluessa avioeron lainvoimaiseksi tulemisesta. Sopimus- ja vakuutusehdoissa on usein aikarajoja, joiden kuluessa takaisinosto-oikeuteen on vedottava. Aikarajat ovat yleensä kolmesta kuukaudesta yhteen vuoteen.[38] Kun itse ositus saatetaan toimittaa vasta paljon tämän ajankohdan jälkeen, eläkevakuutuksen omistava puoliso on ositusta toimitettaessa jo saattanut menettää mahdollisuutensa vakuutussäästön takaisinostoon.

Tässä kirjoituksessa omaksuttu näkemys on, että näitä tilanteita voidaan tarkastella vastaavin tavoin kuin edellä kuvatun esimerkin tilannetta – eli vakuutukseen sovelletaan avio-oikeutta koskevia määräyksiä siltä osin kuin se on mahdollista ja osituksen reaalisessa vaiheessa varmistutaan, ettei ositus loukkaa velkojien oikeutta tai aiheuta ongelmia tasingon maksussa.

Asteen tehokkaampana keinona toinen puoliso voi tosin pyrkiä vetoamaan myös niin sanottuun restituutioperiaatteeseen. Sen avulla hän voi vaatia, että takaisinostomahdollisuuden käyttämättä jättäminen katsotaan eräänlaiseksi avio-omaisuuden hukkaamiseksi, ja sen taloudelliset seuraukset jätetään eläkevakuutuksen omistavan puolison kannettavaksi.

Restituutioperiaatteen tarkoituksena on korjata tilanteita, joissa puoliso on ositusperusteen syntyhetken jälkeen hukannut avio-oikeuden alaista omaisuuttaan. Periaatteen soveltuminen arvioidaan tapauskohtaisesti, mutta menestyessään se on melko tehokas oikeussuojakeino. Sen nojalla omaisuuttaan hukannut puoliso voidaan nimittäin velvoittaa tasingon maksamiseen, vaikka hänellä ei olisikaan tarpeeksi luovutuskelpoista omaisuutta.[39]

5.2. Hukkaamisvastike

Eläkevakuutuksen takaisinostorajoituksiin liittyviä ongelmia voidaan siis pyrkiä ratkaisemaan soveltamalla vakuutussäästöön avio-oikeutta koskevia määräyksiä ainakin osittain. Henkivakuutusten peruuttamattomien edunsaajamääräysten osituksessa aiheuttamia ongelmia ei sen sijaan ole tällä tavoin mahdollista ratkaista. Tämä johtuu siitä, että peruuttamaton edunsaajamääräys siirtää vakuutukseen perustuvan oikeuden kokonaan puolison vapaasti määrättävän omaisuuden ulkopuolelle.

Toinen ja edellä mainittua jopa tehokkaampi tapa turvata puolittamisperiaatetta on kuitenkin vaatia AL 94 §:ssä tarkoitettua niin sanottua hukkaamisvastiketta. Sitä soveltamalla voidaan korjata sekä niitä tilanteita, joissa puoliso on tieten jättänyt sopimatta takaisinostomahdollisuudesta eläkevakuutuksessaan, että niitä tilanteita, joissa puoliso on antamalla kolmannelle peruuttamattoman edunsaajamääräyksen siirtänyt henkivakuutusoikeutensa kokonaan ositettavan varallisuuden ulkopuolelle.

Vastikesääntelyn tarkoituksena on pääsäännön eli puolittamisen[40] mukaisen ositustuloksen turvaaminen.[41] Puolittamisen toteutuminen saattaa häiriintyä esimerkiksi silloin, kun puoliso on hukannut avio-oikeuden alaista omaisuuttaan (AL 94 §) tai on parantanut vapaaomaisuuttaan avio-oikeuden alaisella omaisuudellaan (AL 95 §). Taustalla on avioliittolain 37 §, jonka mukaan puoliso hoitakoon omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, niin, ettei se aiheettomasti vähene tämän vahingoksi.

Hukkaamisvastiketta koskevan AL 94 §:n mukaan vastiketta voidaan määrätä, jos puoliso on hoitamalla huolimattomasti taloudellisia asioitaan, käyttämällä väärin oikeuttaan vallita omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, tai muulla hänen oloihinsa soveltumattomalla menettelyllä aiheuttanut, että sellainen omaisuus on oleellisesti vähentynyt.

Säännöksen soveltamisen edellytyksenä on siis se, että puolison avio-oikeuden alainen omaisuus on avioliiton aikana olennaisesti vähentynyt. Vastikeoikeuden syntyminen edellyttää lisäksi puolison tietoista toimintaa. Vaatimuksena ei silti ole, että puoliso olisi tarkoittanut loukata puolisoaan ja siten pienentää tämän avio-osan suuruutta. Siten myös asianmukaisiin ja muista näkökulmista arvioituna hyväksyttäviin oikeustoimiin ryhtyminen voi synnyttää toiselle puolisolle oikeuden vedota vastikesääntelyyn.[42]

Vastikesääntelyn tarkoituksena on, että puolison avio-osa muodostuisi yhtä suureksi kuin mitä se olisi ollut ilman omaisuuden hukkaamista. Tämä tehdään vähentämällä hukattu omaisuus puolisoiden omaisuuden yhteisestä säästöstä ja lisäämällä se vastikkeeseen oikeutetun puolison avio-osaan.[43] Tällaista vastiketta voidaan antaa myös avio-oikeuden ulkopuolisesta omaisuudesta, kunhan velat on ensin katettu.[44] Sääntelyn soveltaminen onkin erityisen tehokasta silloin kuin omaisuuttaan hukanneella puolisolla on avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta.

Takaisinostokelvottoman eläkevakuutussopimuksen tekeminen tai peruuttamattoman edunsaajamääräyksen antaminen kolmannelle henkivakuutuksessa voidaan siis katsoa sellaiseksi AL 94 §:n tarkoittamaksi omaisuuden hukkaamiseksi, joka saadaan osituksessa hyvitettyä toiselle puolisolle annettavalla vastikkeella.[45] Tätä on syytä havainnollistaa esimerkin avulla.

Puolisoiden A ja B välillä toimitetaan ositus. Heillä ei ole avioehtosopimusta ja kaikki varallisuus on kertynyt avioliiton aikana. A:lla on säästöhenkivakuutus kuoleman varalta säästöarvoltaan 100 000 euroa. Sen edunsaajaksi A on määrännyt uuden seurustelukumppaninsa C:n. Edunsaajamääräys on peruuttamaton, joten vakuutussäästöä ei oteta osituslaskelmassa huomioon. Muuta omaisuutta A:lla on 300 000 euroa. B:llä on omaisuutta 200 000 euroa. Puolisoilla ei ole velkaa.

Puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö on siis 500 000 euroa ja avio-osat 250 000 euroa. A olisi siten velvollinen maksamaan B:lle tasinkoa 50 000 euroa. B pitää kuitenkin kohtuuttomana, että A:n henkivakuutussäästö on siirtynyt kokonaan osituksen ulkopuolelle. B:n mukaan sen säästö on merkittävä ja A on tieten siirtänyt omaisuuttaan osituksen ulottumattomiin. B kokee siis saavansa vähemmän kuin mitä hän olisi pääsäännön mukaan oikeutettu saamaan.

B vaatii AL 94 §:n hukkaamisvastiketta. Tässä tilanteessa sen edellytykset myös täyttyvät. Vastike määrätään vähentämällä hukattu omaisuus yhteisen omaisuuden säästöstä ja lisäämällä se B:n avio-osaan. Puolisoiden ositettavan omaisuuden säästöksi saadaan näin 400 000 euroa ja avio-osiksi 200 000 euroa. Hukatun omaisuuden arvo 100 000 euroa lisätään tämän jälkeen B:n avio-osaan, jolloin hänen avio-osakseen saadaan 300 000 euroa. A on siten velvollinen suorittamaan B:lle tasinkoa 100 000 euroa eli normaalin tasingon lisäksi myös puolet hukatun henkivakuutuksen arvosta.

6. Johtopäätökset ja tulevaisuudennäkymiä

Osituksessa puolisoiden eläke- ja säästöhenkivakuutuksia tarkastellaan avioliittolain 35 §:n 3 momentin nojalla. Sitä sovellettaessa pyritään sovittamaan yhteen yhtäältä vakuutuksia koskevat erityiset määräykset ja toisaalta avioliittolain avio-oikeutta koskevat säännökset. Tarkoituksena on turvata puolittamisperiaatetta mahdollisimman pitkälle aiheuttamatta kuitenkaan kohtuuttomia tilanteita vakuutuksen omistavalle puolisolle tai tämän velkojille.

Eläke- ja henkivakuutusten osituskohtelua arvioitaessa käytännössä keskeisin kriteeri on se, onko vakuutuksen säästö mahdollista takaisinostaa avioerotilanteessa. Jos ja kun asia normaalitilanteessa näin on, oikeus on perusteltua ottaa osituksessa huomioon puolison avio-oikeuden alaisina varoina.

Poikkeuksellisesti puoliso on kuitenkin voinut sopia eläkevakuutuksensa ehdoissa, ettei vakuutussäästö ole avioerotilanteessa takaisinostettavissa. Lisäksi hän on henkivakuutuksessaan voinut antaa peruuttamattoman edunsaajamääräyksen kolmannelle, jolloin vakuutussäästö on siirtynyt kokonaan ositettavan varallisuuden ulkopuolelle.

Vakuutuksenottajan puolison näkökulmasta ensin mainittu ongelma voi olla ratkaistavissa siten, että eläkeoikeuteen sovelletaan avio-oikeutta koskevia määräyksiä osittain. Vaihtoehtoisesti ongelma voi olla ratkaistavissa siten, että hän vaatii vakuutussäästön hyvittämistä osituksessa AL 94 §:n hukkaamisvastikkeen avulla. Tämä keino näyttäytyy tehokkaana myös toiseksi mainitussa tilanteessa eli silloin, kun vakuutuksen ottanut puoliso on antamalla peruuttamattoman edunsaajamääräyksen kolmannelle siirtänyt henkivakuutusoikeutensa kokonaan osituksen ulottumattomiin.

Erilaisia eläke- ja henkivakuutuksiin osituksessa liittyviä kysymyksiä voidaan olettaa esiintyvän säännöllisesti, sillä osituksia toimitetaan vuosittain tuhansia ja eläke- ja säästöhenkivakuutuksia on kumpiakin noin 600 000 suomalaisella. Sen sijaan se, mikä merkitys henkivakuutuksilla ja vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla on tulevaisuudessa, on hieman epävarmaa.

Näiden vakuutusmuotojen suosiossa on nimittäin nähtävissä laskua, joka selittyy erityisesti verotussääntelyn muutoksilla. Eläkevakuutusten verokohtelua on useampaan otteeseen 2000-luvulla tiukennettu, eikä uusia eläkevakuutuksia ole käytännössä otettu vuoden 2013 jälkeen.[46] Myös säästöhenkivakuutusten verokohtelua on kiristetty vuonna 2018.[47]

Toisaalta erityisesti vapaaehtoisten eläkevakuutusten suosiota saattaa tulevaisuudessa lisätä Euroopan unionin pyrkimykset vahvistaa vapaaehtoista eläkesäästämistä.[48] Vuonna 2019 on tullut voimaan EU:n asetus yleiseurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta eli niin kutsuttu PEPP-asetus (pan-European Personal Pension).[49] Sääntelyn tarkoituksena on lisätä kohtuuhintaisten vapaaehtoisten eläkevakuutusten tarjontaa Euroopassa ja sitä kautta parantaa unionin kansalaisten eläkeajan toimeentulon turvaa. Asetus on kuitenkin ollut voimassa niin lyhyen ajan, ettei sen vaikutuksista suomalaiseen eläkevakuuttamisen ole vielä tarkkaa tietoa.[50]

Kaikkiaan jossain määrin epävarmana näyttäytyy siis se, mikä merkitys eläke- ja henkivakuutuksilla tulee olemaan tulevaisuudessa: yhtäältä niiden suosiota ovat heikentäneet erilaiset veronkiristykset mutta toisaalta tulevaisuudessa puolisoilla saattaa olla enenevässä määrin myös erilaisia eurooppalaisia eläkevakuutuksia. Kun samaan aikaan suomalaisten kotitalouksien rahoitusvarallisuus on koko 2000-luvun ollut kasvusuunnassa[51], valistuneena arviona voitaneen pitää sitä, että eläke- ja henkivakuutuksilla tulee vastedeskin olemaan merkitystä suomalaisten sijoitusvarallisuutena ja siten myös osituksessa.

Lopuksi on syytä todeta, että eläke- ja henkivakuutusten osittamisen tulkintakysymykset eivät tyhjene tässä kirjoituksessa kuvattuihin. Erityisesti vapaaehtoisten eläkevakuutusten osalta erittäin tärkeä kysymys on niiden erilainen osituskohtelu suhteessa lakisääteisiin työeläkeoikeuksiin. Vakiintunut tulkinta nimittäin on, että puolisoiden työeläkeoikeudet jäävät kokonaan avio-oikeuden ulkopuolelle.[52] Ne ovat siis ikään kuin turvasäilössä osituksen varalta.

Erilaisten eläkeoikeuksien erilainen osituskohtelu taas voi aiheuttaa epäoikeudenmukaisia osituksen lopputuloksia. Tämä erityisesti silloin, jos yhden puolison eläkesäästöt muodostuvat osituslaskelmassa huomioon otettavista vapaaehtoisista eläkevakuutuksista ja toisen taas osituslaskelman ulkopuolelle jäävistä lakisääteisistä työeläkkeistä.[53]

Avioliittolain sääntely, erityisesti osituksen sovittelusäännös (AL 103 b §), tarjoaa korjauskeinon osaan tällaisista ositustilanteista, mutta ei kuitenkaan kaikkiin. Sovittelu on nimittäin mahdollista vain rajatuin, tyhjentävästi säännellyin keinoin eli sen soveltamisalan ulkopuolelle saattaa jäädä koko joukko kohtuuttomia ositustilanteita.[54]

Tästä aiheesta on muualla Pohjoismaissa keskusteltu vilkkaasti jo pidemmän aikaa.[55] Suomalainen keskustelu ja tutkimus sen sijaan puuttuu. Tekeillä olevassa väitöskirjassani tarkoitukseni onkin tuoda aihe myös suomalaiseen keskusteluun. Tutkimuksessani etsin vastausta siihen, tulisiko puolisoiden avioliiton aikana ansaitsemia työeläkeoikeuksia pitää avio-oikeuden alaisena omaisuutena. Tarkastelen siinä työeläkeoikeuksien rinnalla ja vertailukohtana myös puolisoiden vapaaehtoisia eläkevakuutuksia.

Lähteet

Aarnio, Aulis – Helin, Markku: Suomen avioliitto-oikeus. 3. uudistettu painos. Lakimiesliiton kustannus 1992.

Aarnio, Aulis – Kangas, Urpo: Suomen jäämistöoikeus I, Perintöoikeus. 6. uudistettu laitos. Talentum 2016.

Brattström Margareta: Makars pensionsrättigheter. Iustus 2004.

Eeg, Thomas: Pensjonsrettigheter, skilsmisse og FNs kvinnekonvensjon. Teoksessa Schütz, Sigrid Eskeland – Aarli, Ragna – Sinding Aasen, Henriette (toim.): Likestilling, barn og velferd. Rettsfelt i utvikling. Til Gudrun Holgersen på 70-årsdagen. Gyldendal 2020.

Finanssivalvonta: Pitkäaikaissäästämissopimusten ja vakuutusten kulujen ja tuottojen ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet 10/2012.

Gottberg, Eva: Perhe, elatus ja sosiaaliturva. Tutkimus yksityisen ja julkisen elatusvastuun rajoista, rakenteesta ja toimivuudesta. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja 1995.

Gottberg, Eva: Perhesuhteet ja lainsäädäntö. 7. ajantasaistettu painos. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 2013.

HE 62/1986 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avioliittolain sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 114/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle vakuutussopimuslaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 80/2004 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle vapaaehtoisten eläkevakuutusten tuloverotusta koskevien säännöksien uudistamiseksi.

HE 159/2009 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sidotusta pitkäaikaissäästämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

HE 175/2016 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perintö- ja lahjaverolain sekä tuloverolain 47 §:n muuttamisesta.

HE 279/2018 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osakesäästötilistä ja laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n muuttamisesta.

Helin, Markku: Avio-oikeus ja tekijänoikeus. Lakimies 1/1983, s. 16–42.

Helin, Markku: Avio-oikeus ja sen suoja. Teoksessa Pöyhönen, Juha (toim.): Puolisoiden omaisuuden ositus ja jako. Kustannusyhtiö Juridica 1984.

Helin, Markku: Onko aviovarallisuusjärjestelmämme vanhentunut? Lakimies 7–8/2010, s. 1310–1325.

Kangas, Urpo: Suomen henkivakuutusoikeus. Lakimiesliiton kustannus 1995.

Kangas, Urpo: Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2019.

Kolehmainen, Antti: Pitkäaikaissäästämissopimuksen säästövarat osituksessa. Defensor Legis N:o 3/2015, s. 447–458.

Kolehmainen, Antti – Räbinä, Timo: Jäämistösuunnittelu I. Alma Talent 2020.

Lohi, Tapani: Aviovarallisuusoikeus. Alma Talent 2016.

Melgaard Abrahamsen, Gitte: Pensionsudlignende regler ved separation og skilsmisse. Jurist- og Økonomforbundet 2014.

Mikkola, Tuulikki: Lesken asema jäämistö- ja vero-oikeudessa. 2. uudistettu painos. WSOYpro 2010.

Norio-Timonen, Jaana: Vakuutussopimuslain pääkohdat. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2018.

Nørgaard, Irene: Pensionsrettigheders behandling ved separation, skilsmisse og død. Jurist- og Økonomforbundet 2007.

Nystén, Tiina: Parisuhteen juridiikka. Helsingin kauppakamari 2015.

Ossa, Jaakko: Pitkäaikaissäästämisen verokohtelu. Defensor Legis 4/2010, s. 356–369.

Ossa, Jaakko: Tuloverolaki käytännössä. 2. uudistettu painos. Alma Talent 2020.

Rautiala, Martti: Puolisoiden velkasuhteet avioliittolain mukaan I. Avioliiton aikana. Suomalainen lakimiesyhdistys 1945.

Saarenpää, Ahti: Ositus sopimuksena, toimituksena, ammattitaitona. Lapin yliopiston verkkojulkaisu 2005, osoitteessa http://www.ulapland.fi.

Sverdrup, Tone: Bør pensjonsrettigheter deles ved skilsmisse? Teoksessa Schütz, Sigrid Eskeland – Aarli, Ragna – Sinding Aasen, Henriette (toim.): Likestilling, barn og velferd. Rettsfelt i utvikling. Til Gudrun Holgersen på 70-årsdagen. Gyldendal 2020.

Väisänen, Tiina: Vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin avioero-osituksessa liittyvät tulkintaongelmat. Lakimies 1/2020, s. 75–95.

Välimäki, Pertti: Osituksen sovittelu avioeroon perustuvassa toimitusosituksessa. Lakimiesliiton kustannus 1995.

Ylönen, Marjo: Eläkesäästäminen. FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 2017.