Artikkeli

ma 18. lokakuu 2021

Kirjoittaja: Oona Sternhufvud, jaostopäällikkö

Oikeusturvaa vakuutuksen välityksellä

- havaintoja yksityishenkilön oikeusturvavakuutuksesta access to justice -näkökulmasta tarkasteltuna

1. Johdanto

Oikeudenkäyntikulut ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet ja sen myötä myös oikeudenkäyntiin liittyvä taloudellinen riski on noussut. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (ent. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) toteuttamien tutkimusten mukaan käräjäoikeudessa pääkäsittelyssä ratkaistujen riita-asioiden oikeudenkäyntikulut lähes kaksinkertaistuivat vuosien 1995-2008 aikana.[1] Uusimman, syksyllä 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan riita-asioiden kulukehitys on jatkunut samansuuntaisena myös vuoden 2008 jälkeen. Vuonna 2019 asianosaisten (mediaani) oikeudenkäyntikulut olivat pääkäsittelyssä ratkaistussa riita-asiassa noin 9.000-10.000 euroa. Vuonna 2008 vastaavat kulut olivat noin 6.000-7.500 euroa ja vuonna 1995 noin 3.500-3.700 euroa. Vuosien 2008-2019 aikana kantajan oikeudenkäyntikulut kasvoivat noin 22 prosenttia ja vastaajan noin 61 prosenttia. Vuoteen 1995 verrattuna kantajan oikeudenkäyntikulut olivat vuoteen 2019 mennessä 2,5-kertaistuneet ja vastaajan lähes kolminkertaistuneet. Vuonna 2019 asianosaisten yhteenlasketut oikeudenkäyntikulut eli (mediaani) oikeudenkäyntikuluriski oli noin 15.300 euroa. Kulujen ongelmallisuutta kuvastaa hyvin se, että vuonna 2019 yli 40 prosenttia pääkäsittelyssä ratkaistuista riita-asioista oli sellaisia, joissa oikeudenkäyntikuluriski oli korkeampi kuin riidan intressi.[2]

Korkeiksi nousseet oikeudenkäyntikustannukset saavat yhä useamman epäröimään oikeusprosessiin ryhtymistä. Lakimiesliiton Taloustutkimuksella vuonna 2019 teettämän selvityksen mukaan jopa 45 prosenttia suomalaisista pelkäisi lähteä puolustamaan oikeuksiaan oikeudenkäynnissä siitä mahdollisesti aiheutuvien korkeiden kustannusten takia.[3] Erityisesti tilanteissa, joissa asian intressi on oikeudenkäynnin kuluriskiin verrattuna vähäinen ja on epävarmaa saadaanko oikeudenkäyntikulut tarvittaessa perittyä vastapuolelta, voi kuluriski muodostua esteeksi oikeuden saatavuudelle ja aineellisen oikeuden toteutumiselle. Kannetta ei tällöin nosteta välttämättä siitäkään huolimatta, että asia edellyttäisi oikeudellista ratkaisua ja oletetut menestymismahdollisuudet olisivat hyvät. Korkeiden ja vaikeasti ennustettavien oikeudenkäyntikustannusten onkin arvioitu olevan paitsi yksi merkittävimmistä oikeussuojan saatavuutta rajoittavista seikoista, myös suurin yksittäinen riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvistä haasteista Suomessa.[4]

 

2. Oikeusturvan saatavuus oikeusturvavakuutuksen kautta

Oikeudenkäyntikulujen taso ja julkisen oikeusapupalvelujen rajallisuus huomioon ottaen oikeudenkäyntiin liittyvä taloudellinen riski on yksityishenkilön kannalta järkevä ja usein myös välttämätön vakuuttamisen kohde. Arvioiden mukaan yli 80 prosentilla suomalaisista onkin kotivakuutukseen liitetty, niin sanottu yksityishenkilön oikeusturvavakuutus.[5] Vakuutuksen tarkoituksena on korvata lakimiesavun käyttämisestä aiheutuvia vakuutetun yksityiselämään liittyviä asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi moni on vakuutettuna ammattiliiton jäsenille tarkoitetussa ryhmävakuutuksessa, jonka perusteella oikeusturvaetua voidaan myöntää vakuutetun työhön ja työsuhteeseen liittyvissä asioissa.  Myös esimerkiksi vapaaehtoisiin auto-, vene- ja matkavakuutuksiin sisältyy laajamittaisesti oikeusturvavakuutus.

Oikeusturvavakuutuksen yleisyydestä ja sen ensisijaisuudesta suhteessa julkiseen oikeusapujärjestelmään johtuu, että monen suomalaisen oikeusturvan saatavuus perustuu käytännössä oikeusturvavakuutukseen.[6] Yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoama vapaaehtoinen oikeusturvavakuutus onkin ollut Suomessa perinteisesti merkittävässä asemassa oikeudenhoitoon vaikuttavana, julkista oikeusapua täydentävänä järjestelmänä. Erityisen suuri merkitys oikeusturvavakuutuksella on arvioitu olevan sellaisille keskituloisille henkilöille, jotka eivät ole oikeutettuja julkiseen oikeusapuun, mutta joille oikeudenkäynti erityisesti laajoissa ja monimutkaisissa asioissa muodostaisi huomattavan kuluriskin.[7] Oikeusturvavakuutuksen merkitystä lisää myös se, että kuluttajille ei ole tarjolla juurikaan muita, oikeusturvavakuutukselle vaihtoehtoisia tai sen kanssa kilpailevia riskinhallintajärjestelyitä. Markkinoilla olevilla oikeusturvavakuutustuotteilla ja niiden sisällöillä on siten osaltaan keskeinen vaikutus siihen, millaiseksi kansalaisten prosessikynnys yksittäistapauksissa muodostuu.

Vaikka yksityisellä oikeusturvavakuutuksella on keskeinen asema osana suomalaista oikeusjärjestelmää ja sen rahoitusta, on yhteiskunnallisessa keskustelussa toistuvasti noussut esiin se oikeusturvavakuutukseen liittyvä ongelma, että vakuutusturvaan sisältyvät laajat rajoitukset alentavat huomattavasti vakuutusturvan tosiasiallista kattavuutta. Oikeusturvavakuutusten enimmäiskorvausmääriä on kritisoitu, sillä ne ovat pysyneet pitkään muuttumattomana siitä huolimatta, että oikeudenkäyntikulujen on todettu samaan aikaan kasvaneen. Lisäksi vakuutuksen asiallisen korvauspiirin on katsottu vuosien saatossa vähitellen kaventuneen ja rajautuneen jopa liian suppeaksi. Asiallisen korvauspiirin kaventumisella viitataan kehitykseen, jonka myötä oikeusturvavakuutuksen korvauspiiristä on rajattu pois yhä enemmän myös sellaisia tavanomaisia arkielämään liittyviä oikeudellisia asioita, jotka aiheuttavat paljon riitoja ja oikeudellisen selvittelyn tarvetta.

Kysymys oikeusturvavakuutuksen merkityksestä osana oikeudenhoitoa ja oikeuden saatavuuden parantamista on kirjoitushetkelläkin ajankohtainen. Suomen Asianajajaliitto on oikeuspoliittisissa tavoitteissaan todennut, että juuri oikeusturvavakuutuksen kehittämisellä on keskeinen asema oikeuden saatavuuden parantamiseen tähtäävässä työssä.[8] Lisäksi oikeusturvavakuutus ja sen kehittämismahdollisuudet on nostettu nimenomaisesti esiin voimassa olevassa Suomen hallituksen hallitusohjelmassa. Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaan Suomen hallitus aikoo osana oikeudellisten palveluiden saatavuuden parantamista selvittää ”oikeusavun tulorajojen nostamista, keskituloisten oikeusapua ja oikeusturvavakuutusten sääntelyä”.[9] Hallitus pyrkii toisin sanoen selvittämään, voisiko tällä hetkellä vapaaehtoista oikeusturvavakuutusta kehittää lainsäädännön keinoin siihen suuntaan, että se vastaisi paremmin tarkoitustaan eli antaisi nykyistä kattavammin suojaa oikeudenkäyntiin liittyvän taloudellisen riskin varalle. Käytännössä oikeusturvavakuutuksen sääntely tarkoittaisi, että yksityishenkilöt voisivat jatkossa olla lain nojalla velvoitettuja ottamaan oikeusturvavakuutuksen tietyissä laissa määritellyissä tilanteissa. Lisäksi lainsäädännöllä voisi olla mahdollista puuttua vakuutussopimuksen tarkempaan sisältöön. Laajemmalla tasolla tarkasteltuna hallitusohjelman kirjauksessa on kysymys myös siitä, kuinka vastuu oikeudensaantimahdollisuuksien turvaamisesta jaetaan tulevaisuudessa yksityisten vakuutusyhtiöiden ja julkisen vallan sekä edelleen yksittäisten kansalaisten kesken.

Seuraavassa esitetään joitain havaintoja siitä, miten Suomessa tällä hetkellä tarjottava oikeusturvavakuutus tosiasiassa turvaa kuluttajan mahdollisuutta kattaa vakuutetulle oikeudenkäynnistä aiheutuvia, usein huomattavia kustannuksia ja mitä mahdollisia ongelmia vakuutukseen liittyy vakuutetun oikeudensaantimahdollisuuksien näkökulmasta katsottuna. Tarkastelussa keskitytään ennen kaikkea yllä mainittuihin, julkisessa keskustelussa esiin nostettuihin ongelmakohtiin eli muutamiin keskeisimpiin asiallisen soveltamisajan rajoituksiin ja vakuutuksen enimmäiskorvausmääriin. Tarkastelu on rajattu koskemaan ainoastaan kotivakuutukseen yhteydessä myytävää, niin sanottua yksityishenkilön oikeusturvavakuutusta. Kotivakuutuksen yhteydessä myytävän yksityishenkilön oikeusturvavakuutukseen tarkastelu kohdistuu siltä osin kuin kyse on vakuutuksen käytöstä siviiliasioissa eli yksityisoikeudellisissa riita- ja hakemusasioissa.

 

3. Keskeiset asiallisen soveltamisalan rajoitukset

Suomessa tarjottavat yksityishenkilön oikeusturvavakuutukset ovat olleet ehdoiltaan perinteisesti hyvin samankaltaisia riippumatta siitä, minkä vahinkovakuutusyhtiön tuotteesta on kyse. Vakuutustuotteiden yhtenäisyys johtuu siitä, että vakuutusyhtiöillä on ollut tapana laatia ehtonsa Finanssialan Keskusliitossa (ent. SVK) valmisteltujen malliehtojen pohjalta. Viimeisimmät oikeusturvavakuutuksen malliehdot on laadittu vuonna 2006. Vaikka niin sanottu malliehtoyhteistyö on päättynyt ja oikeusturvavakuutustuotteiden ehdoissa on sen jälkeen alkanut esiintyä enemmän eroavaisuuksia, ovat oikeusturvavakuutusta koskevat sopimukset ja ehdot edelleen hyvin yhteneväisiä. Ehtojen perusluoteessa tai esimerkiksi rakenteessa ei ole juurikaan eroja. [10]

Suomessa tarjottavat oikeusturvavakuutukset ovat poikkeuksetta ehtosystematiikaltaan niin sanottuja ”all risk” tyyppisiä vakuutuksia. Tällöin lähtökohtana on se, että vakuutus korvaa kaikki vakuutustapahtuman aiheuttamat vahingot vakuutuksen voimassaoloalueella.[11] Kun lähtökohtana on laaja korvattavuus, on korvauspiirin rajoituksilla suuri merkitys vakuutuksen sisällön määräytymisen kannalta. Oikeusturvavakuutukselle onkin luonteenomaista varsin pitkä rajoitusehtojen lista.

Keskeisimpiä oikeusturvavakuutuksen asiallista soveltamisalaa koskevia rajoituksia ovat vakuutetun työhön, ansiotoimintaan tai muuhun tulonhankkimistoimintaan liittyvien asioiden sekä erilaisten perhe- ja jäämistöoikeudellisten asioiden rajaaminen vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Vakuutetun oikeudensaantimahdollisuuksien näkökulmasta katsottuna kyseiset rajoitusehdot ovat ongelmallisia, sillä niiden nojalla oikeusturvaetu jää pääsääntöisesti saamatta monissa niinkin yleisissä asioissa kuin esimerkiksi työhön, avioeroon tai lasten huollon ja tapaamisoikeuden järjestämiseen liittyvissä asioissa. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin teettämän tutkimuksen mukaan käräjäoikeudessa vireille tulleista riita-asioista juuri perheoikeutta, työsuhdetta ja palvelussopimusta koskevat riita-asiat muodostivat suurimmat yksittäiset asiatyypit vuosina 2016–2019. Laajana vireille tulleista riita-asioista 23 prosenttia oli perheoikeudellisia asioita ja 14 prosenttia työsuhteeseen liittyviä asioita. [12] Myös aikaisempien tutkimusten mukaan alioikeuksissa käsitellyissä siviiliasioissa tavanomaisia riidan kohteita ovat perhe- ja lapsiasiat sekä työsuhdetta koskevat asiat.[13]

Mainittujen ehtokohtien laajasta soveltamisalasta ja toisaalta myös ongelmallisuudesta kertoo osaltaan se, että ne ovat aiheuttaneet paljon tulkintaepäselvyyksiä sopimusosapuolten kesken. Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön perusteella eniten rajoitusehtoihin liittyviä tulkintaepäselvyyksiä ovat aiheuttaneet työ- ja ansiotoimintaa sekä muuta tulonhankintaa koskevat rajoitukset. Toiseksi eniten riitoja on aiheuttanut perhe- ja jäämistöoikeudellisia asioita koskevat rajoitusehdot, tarkemmin sanottuna avioeroa ja muuta yhteiselämän päättämistä sekä lapsiin liittyviä asioita koskevat rajoitukset. [14] Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti, miten mainittuja ehtokohtia on tulkittu Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännössä.

 

Työ- ja ansiotoimintaa sekä muuta tulonhankintaa koskeva rajoitus

Vakuutetun työhön, ansiotoimintaan tai muuhun tulonhankkimistoimintaan liittyvän rajoitusehdon ydinalueeseen kuuluvissa, työsuhteeseen liittyvissä asioissa vakuutettu voi saada oikeusturvaedun ammattiliiton jäsenilleen ottaman oikeusturvavakuutuksen perusteella. Ehto on kuitenkin soveltamisalaltaan paljon laajempi ja kattaa myös monia sellaisia asioita, joita vakuutettu itse ei välttämättä miellä suoraan tai pääasiallisesti työhön, ansiotoimintaan tai tulonhankkimistoimintaan liittyviksi. Ehdon taustalla on ajatus siitä, että yksityishenkilön oikeusturvavakuutuksesta on tarkoitettu korvattavaksi ainoastaan vakuutetun yksityiselämään liittyviä asioita. Vakuutuslautakunnan käsittelemissä asioissa usein toistunut kysymys onkin ollut se, voidaanko riita-asian katsoa olevan vakuutetun yksityiselämään liittyvä vai onko kyse tulonhankkimistoiminnasta.

Asiassa VKL 468/14 (2014) vakuutettu oli solminut vastapuolen kanssa valmentajasopimuksen, jonka mukaan vastineeksi valmennuksesta vakuutetulle maksetaan kulukorvauksia sekä hyvitetään hänen itse hankkimansa mainostulot täysimääräisesti 3.000 euroon asti. Vakuutettu oli vaatinut vastapuolta maksamaan hänelle sopimuksen mukaisia kulukorvauksia ja mainossopimustuloja. Vastapuoli oli kiistänyt vaatimuksen. Vakuutettu oli hakenut riita-asiaan oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiön mukaan riidassa oli kyse toiminnasta tulon hankkimiseksi eikä oikeusturvaetua ollut siten mahdollista myöntää. Vakuutetun mukaan hän oli toiminut valmentajana täysin harrastuspohjalta. Valmentamisessa ei ollut hänen työstään, elinkeinostaan tai muusta pää- tai sivutoimisesta toiminnasta tulon hankkimiseksi. Vakuutuslautakunta totesi ratkaisussaan, että mainossopimuksista saadut tulot olivat osa vakuutetun tuloa, jonka vakuutettu oli saanut vastikkeeksi valmennustoiminnastaan. Valmentaminen oli siten vakuutetun toimintaa tulon hankkimiseksi. Myös valmentamisesta aiheutuneet kulut ja niistä maksetut korvaukset liittyvät vakuutetun valmennustoimintaan. Vaikka vakuutettu itse piti valmentamista lähinnä harrastuksena, oli asiassa kyse vakuutusehtojen tarkoittamasta toiminnasta tulon hankkimiseksi. Lautakunta ei siten suosittanut muutosta korvauspäätökseen.

Asiassa VKL 571/15 (2016) oikeusturvaetua oli puolestaan haettu riitaan, jossa oli kysymys raakapuun myynnissä saamatta jääneestä myyntivoitosta. Saamatta jäänyt myyntivoitto oli aiheutunut siitä, että puun ostaja oli ylläpitänyt hintakartellia, mistä aiheutui vakuutetulle 25 prosentin tappio. Euromääräisesti kyse oli 90.000 euron saamatta jääneestä myyntivoitosta. Vakuutusyhtiö katsoi, että riita-asiassa oli kyse rajoitusehdolla vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle rajatusta vakuutetun elinkeino- tai ansiotoiminnasta ja kieltäytyi myöntämästä asiaan oikeusturvaetua. Vakuutettu katsoi, että asiassa oli kyse nimenomaan hänen yksityiselämäänsä liittyvästä asiasta. Vakuutetun mukaan ansiotoiminta tai tulonhankkimistoiminta edellyttää mm. toiminnan jatkuvuutta sekä työn vaatimaa ammattitaitoa ja koulutusta. Tässä tapauksessa vakuutettu oli syntyperäinen kaupunkilainen, joka oli sattunut perimään metsän. Hänellä ei ollut mitään kokemusta maa- ja metsätaloudesta. Puuta oli myyty ensisijaisesti metsän hoitoon liittyvien syiden johdosta. Vakuutuslautakunta katsoi ratkaisusuosituksessaan, että puun myynnillä oli varsin ilmeinen tulonhankkimisluonne. Vakuutettu oli myynyt metsää useassa erässä ja saanut vastikkeeksi merkittävän korvauksen. Vakuutuslautakunta katsoi siten, että vakuutusyhtiön korvauspäätös oli vakuutusehtojen mukainen.

Kuten mainituista ratkaisuista ilmenee, ehdon soveltamisessa merkitystä ei ole sillä, käsittääkö vakuutettu itse toiminnan enemmän esimerkiksi harrastukseksi kuin tulonhankkimistoiminnaksi. Arvioinnissa keskeistä on toiminnan aito luonne. Siten myös moni erilainen harrastustoiminnaksikin yleisesti miellettävä toiminta tai muu yksityiselämään liittyväksi miellettävä toiminta, jolla ei ole mitään tekemistä vakuutetun pääasiallisen työn tai elinkeinon kanssa, kuuluu usein ehdon soveltamisalaan. Mainittujen ratkaisujen perusteella voidaan myös todeta, että toiminnan taloudellisella arvollakaan ei ole itsenäistä merkitystä ehdon tulkinnassa. Vaikka toiminnasta vakuutetulle aiheutuva taloudellinen hyöty olisi suhteellisen vähäinen, voi toiminnan luonteen perusteella kyse olla vakuutusehdoissa tarkoitetusta toiminnasta tulon hankkimiseksi.

Työ-, ansio- ja tulonhankkimistoimintaa koskevan ehdon laajasta soveltamisalasta kertoo osaltaan se, että Vakuutuslautakunta ei ole juurikaan suosittanut muutosta vakuutetun hyväksi mainitun ehdon tulkintaa koskevissa riidoissa. Asian lopputuloksen kannalta poikkeuksellisena tapauksena voidaan mainita asia VKL 154/16 (2016), jossa Vakuutuslautakunta katsoi, että vakuutusyhtiö oli vakuutussopimuksen perusteella velvollinen myöntämään vakuutetulle oikeusturvaedun ammattilentäjän koulutussopimusta koskevaan riita-asiaan.  Asiassa oli kyse siitä, liittyikö riita vakuutusehtojen tarkoittamalla tavalla vakuutetun tulevaan työhön tai ammattiin.

Asiassa VKL 154/16 (2016) oli kyse oikeusturvaedun myöntämisestä asiaan, jossa oli riitaa ammattilentäjän koulutussopimuksen perusteella takaisin maksettavista kurssimaksuista, kun vakuutettu oli keskeyttänyt koulutuksen. Vakuutusyhtiön mukaan koulutuksen kalleus ja siihen käytettävä aika huomioon ottaen on selvää, että koulutukseen osallistuva henkilö ei osallistu siihen yksityistä harrastustoimintaansa varten, vaan hän odottaa tuottoa investoinnilleen. Vakuutusyhtiö katsoi, että koulutus oli ammattiin tähtäävä koulutus ja näin ollen riita liittyi vakuutusehtojen rajoitusehdossa tarkoitettuun vakuutetun tulevaan työhön. Asiamiehen kuluja ei voitu siten korvata oikeusturvavakuutuksesta. Vakuutettu vetosi asiassa mm. siihen, että koulutuksen suorittaminen ei automaattisesti merkitse, että opiskelija työllistyy liikennelentäjäksi. Riidassa ei siten hänen mukaansa ollut kyse tulevaan työhön liittyvästä asiasta. Vakuutuslautakunta totesi ratkaisusuosituksessaan, että koulutuksessa on kysymys pätevöitymisestä tiettyyn ammattiin. Koulutuksen päättämiseen ja pätevöitymiseen ei kuitenkaan liity varmuutta ammatinharjoittamisesta. Pelkkä abstrakti mahdollisuus harjoittaa jotain ammattia ei siten merkitse sitä, että riitaa voitaisiin pitää ehdon tarkoittamalla tavalla vakuutetun tulevaan tai suunniteltuun työhön liittyvänä. Näin ollen lautakunta katsoi, ettei riita liity vakuutetun ansiotoimintaan rajoitusehdon tarkoittamalla tavalla.

Kuten edellä on mainittu, vuosina 2016-2019 laajana vireille tulleista riita-asioista 14 prosenttia oli suoraan työsuhteeseen liittyviä. Ottaen huomioon, että vakuutusehtoihin sisältyvä työ- ja ansiotoimintaa sekä muuta tulonhankintaa koskeva rajoitus rajaa yllä kuvatulla tavalla vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle paljon muitakin riita-asioita kuin suoraan työsuhteeseen liittyviä asioita, on ehdon vaikutus vakuutuksen kattavuuden kannalta huomattava.

Vakuutusehdot sisältävät tyypillisesti myös mainittua ehtokohtaa täydentäviä ja tarkentavia ehtoja. Esimerkiksi sijoitustoimintaan ja suurempaan yksittäiseen sijoitukseen liittyvät asiat on nimenomaisesti rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Lisäksi muuhun kiinteistöön tai asuinhuoneistoon kuin vakuutetun vakinaiseen asuntoon tai omassa käytössä olevaan vapaa-ajan asuntoon liittyvät riidat on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Ehdolla pyritään siihen, että pääasiassa sijoitustarkoituksessa hankittuihin asuntoihin ja kiinteistöihin liittyviä riidat jäisivät vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Tämän rajoituksen osalta vakuutusehdoissa saattaa kuitenkin olla joustoa. Ehdossa voidaan esimerkiksi määrätä, että mainittua rajoitusta ei sovelleta, jos vakuutetun omistuksessa tai hallinnassa on yhteensä enintään yksi muu asunto, jota ei käytetä vakuutetun vakituisena asuntona tai vapaa-ajan asuntona.

Perheoikeudelliset asiat

Myös monet perheoikeudelliset asiat on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Kuten muidenkin vakuutusten kohdalla, oikeusturvavakuutuksella voidaan kattaa ainoastaan sellaisia ennalta arvaamattomia vakuutustapahtumia, joiden sattuminen ei ole riippuvainen vakuutetun tahdosta. Vakuutusta ei toisin sanoen voi ottaa jo tiedossa olevaa tulevaa tapahtumaa silmällä pitäen. Vaatimus vakuutustapahtuman ennalta-arvaamattomuudesta vaikuttaa keskeisesti myös siihen, millaisia asioita oikeusturvavakuutuksesta korvataan. Näin ollen esimerkiksi avioeroa koskevat asiat eivät ole oikeusturvavakuutuksesta korvattavia. Lisäksi avioeron ja avioliiton kaltaisen muun suhteen päättämiseen liittyvät varallisuusriidat on rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle.  Vakuutuslautakunta on ratkaisukäytännössään katsonut, että esimerkiksi omaisuuden ositus on avioliiton päättymiseen kiinteästi liittyvä toimenpide, minkä vuoksi omaisuuden ositukseen liittyvät riidat ovat rajoitusehdon tarkoittamia avioliiton päättämiseen liittyviä varallisuusriitoja.

Asiassa VKL 159/13 (2014) oikeusturvaetua oli haettu osituksen moitekannetta koskevaan riita-asiaan. Vakuutusyhtiö katsoi, että asiassa oli kysymys avioeroon liittyvästä varallisuusriidasta ja, että asiaan ei siten ollut mahdollista myöntää oikeusturvaetua. Vakuutettu vetosi asiassa siihen, että kanteen kohteena ei ollut vakuutetun entinen puoliso, vaan pesänjakajan virheellinen toiminta. Edelleen vakuutettu katsoi, että mainittu rajoitusehto ei soveltuisi asiaan, sillä avioliitto oli päättynyt jo vuonna 2004 ja ositus, jota koskevasta moitekanteesta asiassa oli kyse, oli tehty vuonna vasta 2011. Vakuutuslautakunta totesi ratkaisusuosituksessaan, että ositus on avioeron päättymiseen kiinteästi liittyvä toimenpide, jolla järjestetään puolisoiden varallisuus avioeron jälkeen. Kysymys oli siten vakuutusehtojen tarkoittamasta avioeroon liittyvästä varallisuusriidasta. Vakuutusyhtiön korvauspäätöstä oli siten pidettävä vakuutusehtojen mukaisena.

Asiassa VKL 457/15 (2016) ei sen sijaan ollut tullut Vakuutuslautakunnan näkemyksen mukaan osoitetuksi, että velkomusta koskeva riita olisi koskenut parisuhteen päättymiseen liittyviä varallisuusriitoja vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla.

Asiassa VKL 457/15 (2016) vakuutettu oli vastaajana velkomusta koskevassa riita-asiassa, jossa vastapuolena oli hänen entinen seurustelukumppaninsa. Asiaan haettiin oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiön näkemyksen mukaan kyseessä oli yhteiselämän päättämiseen liittyvä varallisuusriita eikä oikeusturvaetua voitu siten myöntää. Vakuutettu vetosi asiassa siihen, että hän oli ollut ainoastaan seurustelusuhteessa vastapuolen kanssa eivätkä he esimerkiksi asuneet yhdessä. Velassa oli kyse yksityisoikeudellisesta velkasuhteesta, jota koskien hän oli allekirjoittanut nimenomaisen velkakirjan. Velalla ei ole liityntää osapuolten parisuhteeseen tai sen päättymiseen. Lautakunta totesi ratkaisusuosituksessaan, että parisuhteen osapuolten välillä voi olla myös muita kuin parisuhteeseen liittyviä velkasuhteita. Edellytyksenä rajoitusehdon soveltamiselle on se, että riita koskee parisuhteen päättymistä. Tällaisia riitoja ovat esimerkiksi omaisuuden jakamista koskevat riidat sekä riidat, joissa peritään toiselta osapuolelta tämän osuutta parisuhteen aikaisista yhteisistä menoista. Asiassa käytettävissä olevasta selvityksestä ei käynyt ilmi, että vastapuolen vakuutetulle tekemät suoritukset olisivat tulleet osapuolten yhteiseen käyttöön. Se, että vastapuolen aktiivisuus saatavien velkomisessa mahdollisesti liittyy osapuolten parisuhteen päättymiseen, ei tarkoita sitä, että itse riita koskee parisuhteen päättymiseen liittyviä varallisuusriitoja. Vakuutuslautakunta suositti vakuutusyhtiötä myöntämään asiaan oikeusturvaedun.

Myös lasten huoltoa, elatusta, tapaamisoikeutta ja asumista koskevissa asioissa on kyse sellaista asioista, jotka eivät täytä ennalta-arvaamattomuuden vatimusta ja, joista osapuolten tulisi joka tapauksessa sopia, minkä vuoksi ne on pääsääntöisesti rajattu vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle. Tältä osin vakuutusehtojen sisällöissä ja muotoiluissa on kuitenkin keskinäisiä eroavaisuuksia. Osa vakuutusehdoista sisältää ehdon, jonka mukaan vakuutuksesta voidaan korvata esimerkiksi yksi lasten huoltoon, elatukseen, tapaamisoikeuteen tai asumiseen liittyvä vahinkotapahtuma kolmea vuotta kohden. Tällöin edellytetään kuitenkin, että asiasta ei sovita tai päätetä ensimmäistä kertaa tai yhteiselämän päättämisen yhteydessä. Lisäksi asiassa on oltava kysymys voimassa olevan (sosiaali)viranomaisen vahvistaman täytäntöönpanokelpoisen sopimuksen tai voimassa olevan oikeuden tuomion muuttamisesta nimenomaan muuttuneiden olosuhteiden perusteella. Ottaen huomioon, että eri yhtiöiden myöntämien oikeusturvavakuutusten ehdoissa on tältä osin selviä eroja, tulee vakuutuksenottajan kiinnittää ehtokohtaan erityistä huomiota. 

Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön perusteella lasten huoltoa, elatusta, tapaamisoikeutta ja asumista koskeva rajoitusehto on aiheuttanut yllättävän vähän erimielisyyksiä, ottaen huomioon kuinka yleisiä lasten asioiden järjestämiseen liittyvät erimielisyydet ovat. Asiassa VKL 149/14 (2014) oli kyse sen arvioimisesta, käsiteltiinkö lasten huoltoa koskevaa asiaa ensimmäistä kertaa vai oliko kyse aikaisemman sopimuksen muuttamisesta.

Asiassa VKL 149/14 (2014) vakuutettu toimitti vakuutusyhtiölle lasten tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen ja haki oikeusturvaetua sopimuksen muuttamista koskevaan riita-asiaan. Vakuutusyhtiö myönsi asiaan oikeusturvaedun. Myöhemmin käräjäoikeuden päätöksen tiedoksi saatuaan vakuutusyhtiölle selvisi, että riidassa oli kyse myös lasten huollosta. Asiassa syntyi erimielisyyttä siitä, oliko vakuutusyhtiö vakuutussopimuksen perusteella velvollinen korvaamaan oikeudenkäyntikulut myös siltä osin kuin riita, johon oikeusturvaetu oli myönnetty, koski lasten huoltoa. Vakuutusyhtiö katsoi, että vaatimuksessa yhteishuollon muuttumisesta vastapuolen yksinhuolloksi oli kyse vakuutusehtojen tarkoittamasta avioeroon liittyvästä vaatimuksesta eikä siitä aiheutuviin oikeudenkäyntikustannuksiin voitu siten myöntää oikeusturvaetua. Vakuutetun mukaan lasten huolto perustui alun perin osapuolten keskiseen avioliiton solmimista koskevaan sopimukseen ja riidassa oli siten kyse vakuutusehdoissa tarkoitetusta aikaisemman sopimuksen muuttamisesta.

Vakuutuslautakunta katsoi ratkaisussaan, että avioliiton solmimista koskevaa sopimusta ei voida pitää vakuutusehtojen tarkoittamana lasten huoltoa koskevana sopimuksena. Kun lasten huollosta ei ollut aikaisemmin tehty viranomaisen vahvistamaa sopimusta, asiaa käsiteltiin kyseessä olevan riita-asian yhteydessä ensimmäistä kertaa. Vakuutusyhtiön kielteinen päätös lapsen huoltoa koskevan riidan osalta oli siten vakuutusehtojen mukainen.

Asiassa VKL 232/15 (2015) oli kyse sen arvioimisesta, mitä vakuutusehdoissa tarkoitetuilla ja korvattavuuden edellytykseksi asetetuilla muuttuneilla olosuhteilla tarkoitetaan.

Asiassa VKL 232/15 (2015) vakuutettu ja hänen puolisonsa olivat sopineet lastensa asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Kunnan sosiaalilautakunta oli vahvistanut sopimuksen. Vakuutetun entinen puoliso haki myöhemmin käräjäoikeudessa muutosta sopimukseen muuttuneisiin olosuhteisiin vedoten. Vakuutettu haki asiaan oikeusturvaetua. Vakuutusyhtiön mukaan asiassa ei ollut esitetty konkreettista näyttöä sitä, että olosuhteet olisivat muuttuneet eikä kyseessä siten ollut siten vakuutusehtojen tarkoittama, voimassa olevan sopimuksen muuttaminen muuttuneiden olosuhteiden johdosta. Oikeusturvaetua ei siten voitu myöntää. Vakuutuslautakunta katsoi ratkaisusuosituksessaan, että korvattava vakuutustapahtuma on riitautettu vaatimus. Tässä tapauksessa vakuutettu oli asianosaisena hakemusasiassa, jossa oli haettu muutosta aikaisemmin vahvistettuun sopimukseen muuttuneiden olosuhteiden perusteella. Vakuutuslautakunta totesi ratkaisussaan, että ”vakuutustapahtumassa eli riitautuneessa hakemusasiassa on siten kysymys sopimuksen muuttamisesta muuttuneiden olosuhteiden perusteella. Sillä seikalla, muutetaanko mainittua sopimusta muuttuneiden olosuhteiden vuoksi, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko vakuutustapahtumassa eli riitautetussa vaatimuksessa kysymys sopimuksen muuttamisesta muuttuneiden olosuhteiden perusteella”.

Vaikka kuvatut rajoitukset ovat vain pieni osa oikeusturvavakuutukseen tyypillisesti sisältyvistä vakuutuksenantajan vastuuta rajoittavista ehdoista, on niiden merkitys vakuutettujen kannalta suuri. Tämä johtuu paitsi perheoikeudellisten sekä työsuhteeseen liittyvien riita-asioiden yleisyydestä, myös mainittujen ehtokohtien laajasta soveltamisalasta. Mainittujen rajoitusehtojen lisäksi oikeusturvavakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle on rajattu laajasti myös mm. lakisääteisiin maksukyvyttömyys- ja täytäntöönpanomenettelyihin liittyviä asioita.

Rajoitusehdot ovat vakuutetun kannalta ankaria, sillä ne ovat ehdottomia. Vaikka korvattavuudelle asetetut edellytyksen muuten täyttyisivät, ei asiaan voida myöntää oikeusturvaetua, jos riidassa on kyse rajoitusehdon alaan kuuluvasta asiasta. Asiallisen soveltamisalan rajoituksen ovatkin ongelmallisia etenkin sellaisten keskituloisten vakuutuksenottajien ja vakuutettujen kannalta, jotka eivät ole oikeutettuja julkiseen oikeusapuun. Oikeusturvavakuutus ei tällaisten asioiden kohdalla korvaa sitä oikeuden saatavuuteen liittyvää epäkohtaa, joka juuri keskituloisiin ”väliinputoajiin” on katsottu kohdistuvan.

 

4. Vakuutusmäärä

Kuten edellä on todettu, eräänä keskeisenä oikeusturvavakuutukseen liittyvänä ongelmana on pidetty liian alhaisia vakuutusmääriä. Vakuutusmäärä on vakuutussopimuksessa vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden ylärajaksi määritelty vakuutustapahtumakohtainen enimmäiskorvausmäärä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vakuutusyhtiö ottaa oikeusturvavakuutuksella kantaakseen riskin vakuutetun asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista enintään vakuutussopimuksessa sovittuun vakuutusmäärään saakka. Kotivakuutuksen yhteydessä myytävän oikeusturvavakuutuksen vakuutusmäärä on ollut pitkään vakuutusyhtiöstä riippumatta 8.500 euroa. Kun oikeudenkäyntikulut ovat jatkuvasti kasvaneet, on oikeusturvavakuutuksen enimmäiskorvausmäärä jäänyt yhä useammissa tapauksissa alemmaksi kuin täysimittaisesta käräjäoikeusprosessista asianosaiselle aiheutuneet kulut. [15] Vuonna 2019 lähes kaksi kolmasosaa käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ratkaistuista riita-asioista oli jo sellaisia, joissa asianosaisen oikeudenkäyntikuluvaatimukset olivat korkeammat kuin 8.500 euroa. [16]

Tältä osin voidaan todeta, että julkinen keskustelu ja korkeampien vakuutusmäärien puolesta esitetyt kannanotot ovat vaikuttaneet vakuutussopimusten sisältöön myönteisesti. Vakuutusmäärissä on tapahtunut viime vuosina huomattava muutos, kun suurin osa oikeusturvavakuutuksia tarjoavista vakuutusyhtiöistä on korottanut vakuutustensa enimmäiskorvausmääriä. Merkittävimmät yksittäiset oikeusturvavakuutusten väliset erot liittyvätkin tällä hetkellä vakuutusmääriin.

Vakuutustapahtumakohtainen vakuutusmäärä vaihtelee tällä hetkellä vakuutusyhtiöstä ja vakuutustuotteesta riippuen 8.500 eurosta aina 20.000 euroon saakka. Muutosta voidaan pitää olennaisena. Myös markkinoilla olevissa laajennetuissa oikeusturvavakuutuksissa vakuutusmäärä on nostettu 17.000 eurosta 20.000 euroon, mitä voidaan pitää prosentuaalisesti huomattavana korotuksena.

 

Vakuutusyhtiö

 Vakuutusmäärä 2020

 Vakuutusmäärä  2013

  Omavastuuosuus 2020

Pohjola  

€ 14.000

€ 8.500

15 % tai vähintään € 200

If    

€ 10.000 tai 20.000

€ 8.500

20 % tai vähintään € 170

If laajennettu

€ 20.000

€ 17.000

20 % tai vähintään € 170

Fennia

€ 10.000

€ 8.500

15 % tai vähintään € 170

Fennia laajennettu

€ 20.000

€ 17.000           

25 % tai vähintään € 340

LähiTapiola

€ 8.500

€ 8.500  

15 % tai vähintään € 200

Turva

€ 8.500

€ 8.500

 Ei tietoa

 

Vakuutusmäärät ja omavastuuosuudet [17]

Vaikka vakuutusmäärä on vain yksi vakuutusturvan kattavuuteen vaikuttava tekijä, vaikuttaa se keskeisesti siihen, kuinka kattavasti oikeusturvavakuutuksella voi varautua lakimiesavun käyttämisestä aiheutuvan taloudellisen riskin varalle. Ottaen huomioon oikeudenkäyntikulujen taso, on vakuutetun kannalta merkittävä ero siinä, voidaanko vakuutuksesta korvata enimmillään 8 500 euroa vai 20 000 euroa. Vaikka korotusten vaikutusta esimerkiksi vakuutusmaksujen tasoon tai muuhun ehtosisältöön ei ole tässä yhteydessä voitu selvittää, voidaan vakuutusmäärissä tapahtunutta viimeaikaista kehitystä pitää vakuutettujen kannalta myönteisenä.[18]

Vaikka vakuutusmäärien kehityksessä on tapahtunut selvä muutos, on hyvä huomioida, että oikeusturvavakuutus sisältää vakiintuneesti myös ehtoja, joiden nojalla vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden enimmäismäärä jää joissain tapauksissa alle vakuutussopimuksessa sovitun vakuutusmäärän. Jos asia on ratkaistu ilman oikeudenkäyntiä, on vakuutusyhtiön korvausvelvollisuuden enimmäismäärä enintään 50 prosenttia vakuutusmäärästä. Vakuutetun kannalta ehto tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kaikissa tuomioistuimen ulkopuolisissa ADR-menettelyissä käsitellyissä riita-asioissa vakuutusmäärä on enintään puolet täydestä vakuutusmäärästä. Myös ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyn tai tuomioistuinsovittelun aloittamista aiheutuneista kustannuksista voidaan yleensä korvata enintään 50 prosenttia vakuutusmäärästä.

Lisäksi ehdot sisältävät tyypillisesti määräyksen, jonka mukaan vakuutuksesta korvataan vakuutusmäärän rajoissa kuitenkin enintään rahallisen riidanalaisen etuuden kaksinkertainen määrä. Näin ollen riita-asioissa, joissa intressi on euromääräisesti vähäinen, voi asiaan myönnettävä oikeusturvaetukin jäädä alhaiseksi. Tämä ehto, asiamiehen käytöstä aiheutuvat suhteellisen korkeat palkkiot ja sopimuksen mukainen omavastuuosuus huomioon ottaen rahallisesti pienistä asioista riiteleminen ei ole oikeusturvavakuutuksenkaan turvin kannattavaa, mikä lienee myös ehdon ja perittävän omavastuuosuuden tarkoitus.

 

5. Vastapuolen kulut

Yksityishenkilön oikeusturvavakuutuksen perusteella korvattavia kuluja ovat vakuutetun oman asiamiehen käytöstä aiheutuvat kulut. Kuluja korvataan edellyttäen, että ne ovat syntyneet toimeksiannon kannalta tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisesta. Lisäksi kulujen on oltava kohtuulliset. Ehdoissa on myös erikseen mainittu, että todistelusta aiheutuneet kulut ovat niin ikään vakuutuksen perusteella korvattavia. Vakuutuksesta korvattavat kulujen määrä arvioitaessa lähtökohtana on oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 21 luvun oikeudenkäyntikuluja koskevat oikeusohjeet.

Yksityishenkilön oikeusturvavakuutus ei sen sijaan pääsääntöisesti kata vakuutetun maksettavaksi tuomittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Poikkeuksen tekevät laajennetut oikeusturvavakuutukset, joiden nojalla myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut voivat tulla korvattavaksi. Ottaen huomioon, että vastapuolen oikeudenkäyntikulut muodostavat keskeisen osan oikeudenkäyntiin liittyvästä taloudellisesta riskistä, on vastapuolen oikeudenkäyntikulujen rajaamista vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle pidettävä vakuutettujen kannalta merkittävänä rajoituksena. Toisaalta asianajajien ja muiden lakimiesten palkkioiden korkeana pidetty taso sekä oikeusturvavakuutusten vakuutusmäärät huomioiden, ei vakuutuksen enimmäiskorvausmäärä kaikissa tapauksissa riittäisi kattamaan vastapuolen kuluja, vaikka niitä vakuutuksesta korvattaisiinkin.

Vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut rajattiin vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolelle pääsääntöisesti vuonna 1995 tehdyillä ehtomuutoksilla. Tätä ennen vakuutuksesta korvattiin vakuutusmäärän rajoissa sekä vakuutetun omat että vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut. Vuoden 1995 ehtomuutoksen taustalla vaikuttivat väitteet siitä, että tuomioistuinten käsiteltäväksi vietiin sellaisia asioita, joita ei olisi saatettu vireille tuomioistuimessa lainkaan, jos vakuutetulla ei olisi ollut käytössään oikeusturvavakuutusta. Oikeusturvavakuutuksen prosessikynnystä madaltava vaikutus nähtiin vakavana oikeusturvavakuutukseen liittyvänä epäkohtana.[29]  

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa riskiä tappioon liittyvästä kuluvastuusta voidaan vakuuttaa niin sanotuilla after the event -vakuutuksilla. After the event -vakuutus on itsenäinen oikeusturvavakuutus, joka on mahdollista ottaa siinä vaiheessa, kun vahinkotapahtuma on jo sattunut eli, kun riita on syntynyt. Vakuutusta ei kuitenkaan myönnetä kaikissa tapauksissa, vaan ainoastaan silloin, kun mahdollisuudet oikeudenkäynnin voittamiseen ovet suhteellisen korkeat. Kun after the event -tyyppisiä vakuutuksia ei ole Suomessa tarjolla, voi vakuutuksenottaja käytännössä suojautua vastapuolen oikeudenkäyntikuluihin liittyvää riskiä vastaan ainoastaan valitsemalla laajennetun oikeusturvavakuutuksen. Vaikka vakuutusmaksu on laajennetussa turvassa luonnollisesti suurempi kuin normaalilaajuisessa turvassa, on vastapuolen asianajokuluja koskevan riskin vakuuttamismahdollisuus niin huomattava etu, että vakuutuksenottajan kannattaa aina harkita laajennetun vakuutuksen ottamista. Ongelmaksi tosin voi muodostua se, että suurin osa oikeusturvavakuutuksia myöntävistä yhtiöistä ei tarjoa laajennettuja vakuutuksia. Vakuutusta harkitsevan tulisi siten valita kotivakuutus sellaisesta vahinkovakuutusyhtiöstä, joka tarjoaa myös laajennettuja oikeusturvavakuutuksia.

 

6. Lopuksi

Oikeudenkäyntiin osallinen voi käytännössä saada asianosaiskulunsa korvatuksi ainakin osittain joko vastapuolena olevalta asianosaiselta, valtiolta julkisen oikeusavun muodossa tai vakuutusyhtiöltä vapaaehtoista oikeusturvavakuutusta koskevan sopimuksen perusteella.

Suomessa vakuutusmarkkina on oikeusturvavakuutusten osalta hyvin yhtenäinen. Vaikka oikeusturvavakuutukset ovat yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia ja vapaaehtoisina vakuutuksina laajasti kilpailulle alttiita, ei kilpailulla ole ollut tähän mennessä juurikaan oikeusturvavakuutuksen tuotekehitystä ohjaavaa vaikutusta. Eri vakuutusyhtiöiden myöntämissä oikeusturvavakuutuksissa on joitain vakuutusehtokohtaisia eroja, mutta perusluonteeltaan, rakenteeltaan ja sisällöiltään oikeusturvavakuutukset ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Kilpailun kannalta yksityishenkilön oikeusturvavakuutukseen liittyvä keskeinen ongelma on se, että oikeusturvavakuutus myydään aina kotivakuutuksen liitännäisvakuutuksena. Kun oikeusturvavakuutuksia ei tarjota itsenäisinä vakuutuksina, ei niihin kohdistu samalla tavalla aitoa kilpailua kuin moniin muihin vapaaehtoisiin vakuutuksiin. Havainto siitä, että vakuutusyhtiöt ovat aivan viime vuosina ryhtyneet korottamaan oikeusturvavakuutusten vakuutusmääriä, voi toki olla merkki siitä, että jatkossa eroja syntyisi enemmänkin ja oikeusturvavakuutuksiin kohdistuisi aitoa kilpailua. Tämä olisi myös vakuutettujen edun mukaista.

Vakuutusmäärissä tapahtunutta viimeaikaista kehitystä voidaan pitää vakuutettujen kannalta myönteisenä. Vakuutusmäärän korotuksella on suora vaikutus siihen, kuinka kattava vakuutuksen antama suoja voi parhaimmillaan olla. Korvattavien kustannusten osalta merkittävä oikeusturvavakuutukseen liittyvä rajoitus on kuitenkin se, että normaalilaajuisella oikeusturvavakuutuksella ei pääsääntöisesti voi varautua vastapuolen oikeudenkäynti- ja asianajokuluihin liittyvää riskiä vastaan. Yksin jo vastapuolen oikeudenkäyntikuluihin liittyvän riskin vuoksi vakuutuksenottajan kannattaisikin aina selvittää, onko laajennettua oikeusturvavakuutusta tarjolla ja voisiko se olla omaan vakuuttamistarpeeseen suhteutettuna kokonaisuutena arvioiden järkevä ratkaisu.

Vakuutukseen sisältyvistä vakuutuksenantajan vastuuta rajoittavista ehdoista huolimatta oikeusturvavakuutus on yksityishenkilölle tärkeä vakuutus. Oikeudenkäyntiin liittyvä taloudellinen riski on todellinen ja kuka tahansa voi tahtomattaan joutua tilanteeseen, jossa oikeusturvavakuutukselle on käyttöä. Kun kuluttajille ei ole tarjolla juurikaan muita oikeusturvavakuutukselle vaihtoehtoisia ja sen kanssa kilpailevia riskinhallintajärjestelyitä, on monen oikeusturvan saatavuus käytännössä riippuvainen oikeusturvavakuutuksesta. Oikeusturvavakuutuksen ottamatta jättäminen tarkoittaa usein suuren taloudellisen riskin ottamista.  Oikeusturvavakuutuksesta ja sen hyödyistä tulisikin tiedottaa aikaisempaa aktiivisemmin. Lisäksi olisi vakuutuksenottajien etu, jos  useammilla vakuutusyhtiöillä olisi  valikoimissaan laajennettu oikeusturvavakuutus. Yksityishenkilöiden kannalta olisi tärkeää, että heillä olisi niin halutessaan valittavissaan myös laajempi turva oikeudenkäyntiin liittyvän taloudellisen riskin varalta.

Oikeusturvavakuutus on oikeudellisena ilmiönä mielenkiintoinen paitsi vakuutussopimusoikeudelliselta kannalta, myös yleisemmin sen yhteiskunnallisen merkityksen kannalta. Kuten edellä on jo useaan otteeseen todettu, oikeuden saatavuus on monen suomalaisen kohdalla pitkälti oikeusturvavakuutuksesta riippuvainen. Oikeusturvavakuutuksen kattavuuden ja kohdentumisen tulisikin siten vastata mahdollisimman hyvin yksityishenkilöiden todellisia oikeussuojatarpeita. Kysymys siitä, tulisiko oikeusturvavakuutuksen kehitykseen puuttua jatkossa sääntelyn keinoin on mielenkiintoinen. Kirjoitushetkellä hallituksen esityksessä mainittu oikeusturvavakuutuksen sääntelytarpeen selvittäminen ei ole johtanut konkreettisiin toimenpiteisiin.

 

 

Lähteet

[1] Kaijus Ervasti: Käräjäoikeuksien riita-asiat 2008. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 93. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki 2009, s. 21. Kaius Ervasti: Riita-asiat tuomioistuimissa, teoksessa Oikeusolot 2009. Katsaus oikeudelliset instituutioiden toimintaan ja oikeuden saatavuuteen. Toim. Lasola, Marjukka. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 244. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki 2009 s. 49-50 ja s. 75. Kaijus Ervasti: Pääkäsittelyssä ratkaistut riita-asiat ja oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuksissa. DL 5/2009 s. 752.

 

[2] Laura Sarasoja – Chris Carling: Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019, Edilex 2020/36, s. 3, s. 35-38. https://www.edilex.fi/artikkelit/21403.pdf

 

[3] Suomen Lakimiesliitto ry: Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus. 2019. Taloustutkimus Oy, s.6. https://www.lakimiesliitto.fi/site/assets/files/22270/suomen_lakimiesliito_oikeusturvavakuutuksen_tunnettuus_telebus_vko_6_raportti.pdf

 

[4] Klaus Viitanen: Oikeudenkäyntikulut ja oikeuksien saatavuus. DL 4/2006 s. 614. Kaius Ervasti: Tuomioistuimet riitojen ratkaisijana DL 4/2002 s. 594.

 

[5] Marjukka Lasola – Antti Rissanen: Oikeusturvavakuutus ja julkinen oikeusapu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tiedonantoja 119. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki, 2013, s.4.

 

[6] Oikeusapulain (257/2002) 3 b §:n mukaan julkista oikeusapua ei pääsääntöisesti myönnetä, jos hakijalla on asian käsittelyn kattava oikeusturvavakuutus.

 

[7] Ks. Esim. Hallituksen esitys eduskunnalle oikeusapulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 82/2001 vp). Marjukka Lasola – Antti Rissanen: Oikeusturvavakuutus ja julkinen oikeusapu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tiedonantoja 119. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki, 2013, s.4.

 

[8] Oikeuden saatavuus on yksi Suomen Asianajajaliiton vuosille 2017-2026 laaditun oikeusturvaohjelman neljästä painopistealueesta. Ohjelman mukaan riittävän kattavat oikeusturvavakuutukset ovat kansalaisten oikeusturvan kannalta keskeisessä asemassa ja usein myös oikeuden saatavuuden keskeinen edellytys. Suomen Asianajajaliiton tavoitteena on, että oikeusturvavakuutuksen ehdot vastaisivat jatkossa paremmin nyky-yhteiskunnan tarpeita ja, että vakuutus kompensoisi siten julkisen oikeusavun heikentymisetä aiheutuvia esteitä oikeuden saatavuudelle. Selvinä kehityskohteina ohjelmassa on mainittu muun muassa se, että oikeusturvavakuutuksen vakuutusmäärien tulisi vastata todellisia prosessikustannuksia. Lisäksi vakuutusta tulisi kehittää siten, että vakuutus kattaa laajasti erilaisia juttutyyppejä. Suomen Asianajajaliitto: Oikeusvaltio 2025 - Suomen Asianajajaliiton oikeusturvaohjelma vuosille 2017-2026, s.6-9. https://www.oikeusvaltio2025.fi/files/2/Oikeusvaltio2025.pdf.

 

[9] Valtioneuvosto: Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneu-voston julkaisuja 2019:31, s.88. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

[10] Emilia Hanén: Oikeusturvavakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta – Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön näkökulma, teoksessa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 45 vuotta. Toim. Luukkonen, Irene – Norros, Olli – Raulos, Ville – Sirén Erik. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Helsinki 2016. s. 329-330. Oona Sternhufvud: Oikeusturvavakuutus access to justice -näkökulmasta tarkasteltuna. Helsingin yliopisto 2020,  s. 32-33.

 

[11] Vakuutusten jaosta ”All risks”-vakuutuksiin ja ”named perils” -vakuutuksiin ks. esim. Hans Jacob Bull: Forsikringsrett. Universitetsforlaget. Oslo 2008, s. 210. 

 

[12] Laura Sarasoja – Chris Carling: Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019, Edilex 2020/36, s. 9. https://www.edilex.fi/artikkelit/21403.pdf

[13] Mikko Aaltonen – Kaijus Ervasti: Osapuolten kokemuksia siviilioikeudenkäynneistä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 118. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki 2013, s. 87. Ks. myös Klaus Viitanen: Oikeudenkäyntikulut ja oikeuksien saatavuus. DL 4/2006 s. 615.

 

[14] Emilia Hanén: Oikeusturvavakuutuksen rajoitusehtojen tulkinta – Vakuutuslautakunnan ratkaisukäytännön näkökulma, teoksessa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 45 vuotta. Toim. Luukkonen, Irene – Norros, Olli – Raulos, Ville – Sirén Erik. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Helsinki 2016. s. 333. Oona Sternhufvud: Oikeusturvavakuutus access to justice -näkökulmasta tarkasteltuna. Helsingin yliopisto 2020,  s. 67-68.

[15] Satu Saarensola: Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus – Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken. Suomalaisen lakimiesyhdistyk-sen julkaisuja 336. Helsinki, 2017, s. 6. Klaus Viitanen: Oikeudenkäyntikulut ja oikeuksien saatavuus. DL 4/2006 s. 627.

 

[16] Laura Sarasoja – Chris Carling: Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019, Edilex 2020/36, s. 76.

 

[17] Oona Sternhufvud: Oikeusturvavakuutus access to justice -näkökulmasta tarkasteltuna. Helsingin yliopisto 2020, s. 32-33.s. 47-48.

 

[18] Vakuutusmäärän keskeisestä merkityksestä huolimatta vain harva suomalainen vaikuttaa olevan tietoinen oikeusturvavakuutuksensa vakuutusmäärästä. Lakimiesliiton Taloustutkimuksella vuonna 2019 teettämän selvityksen mukaan 61 prosenttia vastanneista arvioi oikeusturvavakuutuksensa korvausmäärän suuremmaksi kuin 8.500 euroa. Keskimäärin korvausmäärän arvioitiin olevan 64.000 euroa. Suomen Lakimiesliitto ry: Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus. 2019. Taloustutkimus Oy. https://www.lakimiesliitto.fi/site/assets/files/22270/suomen_lakimiesliito_oikeusturvavakuutuksen_tunnettuus_telebus_vko_6_raportti.pdf

 

[19] Seppo Eskuri: Oikeusturvavakuutuksen neljä vuosikymmentä, teoksessa Kuluttajien vakuutustoimisto ja Vakuutuslautakunta 35 Vuotta. Toim. Luukkonen, Irene – Sisula-Tulokas, Lena – Saario, Marja. Kuluttajien Vakuutustoimisto & vakuutuslautakunta. Helsinki, 2006, s. 158.